Istun lempeässä auringon paisteessa Ashridge Housen tyynnyttävä puutarhanäkymä edessäni Lontoosta hieman luoteeseen. Tajusin juuri, että ensikontaktini tänne oli tasan kymmenen vuotta sitten, kun coaching-opintoni alkoivat. Aikamoinen reissu on tullut 10 vuodessa tehtyä - coachina ja muutenkin. Ulkoiset puitteet täällä ovat huikeat, mutta tärkeintä on, että Ashrdigen coaching-sydän on jatkuvasti elävä ja sykkivä – ja kerää ympärilleen upeita ihmisiä.
Vaikka tavoite on kuinka hyvä, emme välttämättä kuitenkaan suostu tekemään töitä sen eteen. Se on inhimilliselle mielelle kovin tavallista. Tässä blogissa avaan syitä, miksi näin saattaa olla. Saat myös avuksesi prosessin, joka auttaa sinua muokkaamaan omaa tavoitettasi enemmän itsellesi sopivaksi. Näin voit aidosti sitoutua siihen.
Oma toimiala on murroksessa, tekemistä digitoidaan, asiakkaiden käyttäyminen muuttuu ja globaali tilanne elää. Joskus huolestuttaa, miten oma organisaatio ja itse pysyy tämän jatkuvan muutoksen mukana, osaisi tehdä oikeanlaisia valintoja.
Toisinaan tuntuu taas siltä, ettei saa omaa porukkaa vauhtiin. Joskus taas, että "maailma” hötkyilee turhia. Ja välillä myös siltä, että homma on hanskassa ja kaikki uusi on innostavaa!
Muistatko, kun opettelit kävelemään? Tai ajamaan polkupyörällä?
Se oli aluksi varsin hankalaa ja pyllähdyksiä sattui useammin, kuin olisi toivonut. Paria vuotta myöhemmin polvet olivat ruvella ja kyynärpäät mustelmilla yhä harvemmin. Nyt molemmat todennäköisesti sujuvat mutkattomasti, ellei ole alla jäätä tai liian kova tilannenopeus päällä. Myös johtajana pystyt kehittymään ja oppimaan palautteen avulla.
Osallistun ensi viikolla kansainväliseen coaching-seminaariin. Meiliin pompsahti juuri ennakkoinfoa tapahtumasta. Infopaketissa oli myös ohjeita mielen valmistamiseen, jotta tilaisuudesta saa mahdollisimman paljon irti. Vinkkejä oli haettu huippu-urheilijoiden keinoista: visualisointi, ankkurointi ja oikean mielentilan hakeminen.
Kuulen usein kysymyksiä siitä, millä perustein yleensä ihmiset saavat jonkin uuden tehtävän organisaatiossa ja miksi eivät. Tässä lyhyt yhteenveto käytännön sovelluksista, miten varmistat, että nakki ei napsahda.
Pähkinänkuoressa kyse on siitä, että heikennät sekä tuottavuutta että työhyvinvointia yhtäaikaisesti eli toimit epäeettisesti työpaikalla.
Näemme, miten kyynel vierii projektikoordinaattorin poskille kun hän vastaanottaa esimieheltään epäoikeudenmukaista palautetta. Kuulemme kun projektipäällikön pään läpi suhahtaa pikajuna, kun kaikki näyttää kaatuvan päälle. Hymyilemme, kun toimitusjohtaja tsemppaa joukkojaan: Leijonat -95, kuka uskoi, minä uskoin. Ilon kautta!
Helposti syytämme ulkoisia tilanteita, pomoa ja työkavereita stressin aiheuttajiksi. Deadlinet paukkuvat, kiire riivaa, päällikkö hoputtaa, asiakkaat kaipaavat tarkennuksia ja kollega sairastuu. Miten selviytyä työtaakan alta? Miksi työkaveri porskuttaa samassa tilanteessa tyynesti eteenpäin?
Valmistelin juuri pienelle ryhmälle esimiehiä valmennuspäivää, jossa he saavat pohtia omaa esimiehisyyttään ja sitä, mikä heistä on koulinut sellaisen johtajan kuin he tänä päivänä ovat. Jäin miettimään, miten monen tapaamani johtajan kasvua ovat vauhdittaneet virheet ja vaikeudet.
