Työpaikoilla kuhistaan nyt työn tekemisen tavoista. Pitääkö olla läsnä ja jos pitää, minkä verran? Mikä tässä kohden olisi paras ja eettinen ratkaisu?
Hieno homma, iso urakka on takana ja organisaatiollanne on nyt eettinen ohjeisto. Mikä mahtaa olla sen elinajan ennuste?
Nyt kaikkien yli 50 henkeä työllistävien organisaatioiden agendalla on ns. whistleblowing-kanavan hankkiminen. Kanava herättää monenlaisia tunteita, myös vakiintuneen suomenkielisen nimen puutteen vuoksi.
Väärinkäytösten ehkäisy on joidenkin organisaatioiden dna:ssa – toisia taas kiinnostaa vasta, kun vahinko on jo tapahtunut. Organisaation etu on tunnistaa mahdollisia riskejä ja ennaltaehkäistä niitä.
Kun kuuntelin uutisia tämän kevään ylioppilaskirjoitusten erityisjärjestelyistä, mieleni palasi jonkun vuoden takaiseen mietintääni sopivasta ylioppilaslahjasta. Jotenkin silloin kirjoittamani blogin kysymykset tuntuvat sopivan hyvin myös tähän hetkeen. Silloin mietiskelin blogissani näin:
Katselin kirjahyllyjäni miettien, löytyisiköhän sieltä jotain lisättäväksi kummipoikani, hienon nuoren miehen ylioppilaslahjaan? Silmäilin kirjojen takakansia: liian raskas, liian vanhahtava, liian kevyt, liian tuttu ja tavallinen. Sitten huomasin yhden kirjan tumman selkämyksen. Käsikirja 1600-luvulta. Juuri sopivan tuore, raskas ja kevyt. Kestää vuosikymmenten selailun ja lukemisen.
EU-direktiivi tuo nyt erityistä suojaa ilmoittajalle eli whistleblowerille. Aiemmin käytetyt sähköpostikanavat tai intranet eivät enää riitä.
EU hyväksyi vuoden 2019 lokakuussa nk. whistleblower-direktiivin ja kansalliset lainsäädännöt tulevat joko direktiivin mukaisesti tai sitä tiukemmassa muodossa voimaan vuonna 2021. Direktiivi velvoittaa yli 50 henkilöä työllistäviä yrityksiä ja julkisen sektorin organisaatioita järjestämään
Eettinen, vastuullinen tai kestävä liiketoiminta on paljon muutakin kuin vastuuta ympäristöstä. Ajatuksen ytimessä on harjoittaa liiketoimintaa niin, että itse toiminta kestää ajan hammasta eettisten käytäntöjen ansiosta: yritys kohtelee ihmisiä ja yhteisöjä hyvin ja tuottaa sellaisia palveluja tai muita tuotteita, joita ihmiset haluavat.
Media on nopea ja ketterä kritisoimaan epäeettistä toimintaa. Samalla asialla ovat monet kansalaisjärjestöt. On tärkeää, että media ja järjestöt toteuttavat vahtikoiran rooliaan, jotta mikä tahansa markkinointipropaganda ei mene läpi täydestä tai kähminnät ja lahjonta jää paljastumatta. Moni hähmäinen tapahtumaketju olisi jäänyt joko kokonaan tai ainakin osin hämärän peittoon ilman ammattitaitoista ja periksiantamatonta mediaa ja pelottomia kansalaisjärjestöjä.
Nyt puhuttaa eettinen omistaminen. Siis mikä? Miten eettisesti voi omistaa? Missä sitä tapahtuu? Perheyhtiöissä, pörssiyhtiöissä vai molemmissa?
