Valmistelin juuri pienelle ryhmälle esimiehiä valmennuspäivää, jossa he saavat pohtia omaa esimiehisyyttään ja sitä, mikä heistä on koulinut sellaisen johtajan kuin he tänä päivänä ovat. Jäin miettimään, miten monen tapaamani johtajan kasvua ovat vauhdittaneet virheet ja vaikeudet.

Kevään valloittavan kohahduksen lisäksi energiaa ja uusia asioita tuntuu nyt virtaavan elämääni. Pääsen todella haastamaan itseäni. 

Jokin aika sitten valokuvaaja, palvelumuotoilija ja mainosalan monipuolinen osaaja Markku Nurminen otti minuun yhteyttä mielenkiintoisella, avoimella ehdotuksella: ”Mitä jos ottaisimme muotokuvia johtajista ja käyttäisit niitä sitten coachingissa jollakin tavalla?” Kuvat tulisivat olemaan myös osa Markun valokuvauksen opinnäytetyötä. Lähdimme yhdessä kehittelemään ajatusta. Heitin ehdotuksen eteenpäin muutamalle ennakkoluulottomalle coachattavalleni ja he tarttuivat asiaan heti.

Istun lempeässä auringon paisteessa Ashridge Housen tyynnyttävä puutarhanäkymä edessäni Lontoosta hieman luoteeseen. Tajusin juuri, että ensikontaktini tänne oli tasan kymmenen vuotta sitten, kun coaching-opintoni alkoivat. Aikamoinen reissu on tullut 10 vuodessa tehtyä - coachina ja muutenkin. Ulkoiset puitteet täällä ovat huikeat, mutta tärkeintä on, että Ashrdigen coaching-sydän on jatkuvasti elävä ja sykkivä – ja kerää ympärilleen upeita ihmisiä.

Vaikka tavoite on kuinka hyvä, emme välttämättä kuitenkaan suostu tekemään töitä sen eteen. Se on inhimilliselle mielelle kovin tavallista. Tässä blogissa avaan syitä, miksi näin saattaa olla. Saat myös avuksesi prosessin, joka auttaa sinua muokkaamaan omaa tavoitettasi enemmän itsellesi sopivaksi. Näin voit aidosti sitoutua siihen. 

Loimme Juuriharjan kehityspäivässä muutama vuosi sitten sloganin, joka on päivä päivältä ajankohtaisempi: Super technology requires super humanity. Kun erilaiset digiratkaisut ja robotit korvaavat mm. loogista päättelyä, isoa tiedonsiirtoa vaativaa ja rutiininomaista työtä, ihmisten vastuulle jää mm. luovuus, intuition käyttö, motivointi, etiikka ja vuorovaikutus.

Nämä inhimillisyyden ytimessä olevat asiat vaativat toteutuakseen yhteistyötä.

Osallistun ensi viikolla kansainväliseen coaching-seminaariin. Meiliin pompsahti juuri ennakkoinfoa tapahtumasta. Infopaketissa oli myös ohjeita mielen valmistamiseen, jotta tilaisuudesta saa mahdollisimman paljon irti. Vinkkejä oli haettu huippu-urheilijoiden keinoista: visualisointi, ankkurointi ja oikean mielentilan hakeminen.

Olin yhtenä coachina mukana Suomen Punainen Ristin ja ammatticoachien järjestö ICF Finlandin yhteistyössä, jonka tarkoituksena  on tukea Punaisen Ristin vapaaehtoistyöntekijöitä ja vahvistaa heidän johtajuustaitojaan ammatticoachien avulla.

Tennis on minulle rakas harrastus  - ja yhä enemmän myös tapa oppia itsestäni. Muutama vuosi sitten harrastukseen tuli uusi kulma, kun aloimme ystävien kanssa kilpailla seniorisarjoissa. Pelien myötä  treenaamiselle tuli mielekkkäitä tavoitteita. Samalla tuli myös ennenkokematon kipsi, joka on saanut pelitason romahtamaan erityisesti kaksinpelitilanteissa.

”Älä suostu renkutettavaksi”, twiittaa Jari Sarasvuo.

Jään kiinni sanaan renkuttaminen. Renkuttaminen tuo itselleni mieleen epämääräisen höykytyksen, jolla ei ole selvää suuntaa. Varsinaista yhtä renkuttajaa ei ole, vaan tunne syntyy monista eri suuntiin vetävistä voimista, asioista ja ihmisistä.

Huomaan, että sana kuvastaa mielessäni useammankin coachattavani viimeaikaisia kokemuksia.