Skip to content
_DSC6463pieni
Sari Puurtinen20.6.2016 12:192 min read

Asioita ei voi hallita ja silti niistä voi selvitä

Nietzschen väite on edelleen ajankohtainen: kaikki mikä ei tapa, vahvistaa. Kärsimykset eivät tee ihmisestä parempia, vaikka vaikeuksista selviäminen näkyy elämän arvostusten, asenteiden ja toiminnan muutoksina. 

 

jason-row-1295325-unsplash

 

Vastoinkäymiset kehittävät vahvuuksiamme

Työelämän murros, pitkään kestänyt epävarmuus koettelee johdon ja henkilöstön psyykkistä sietokykyä, resilienssiä. Resilienssiillä tarkoitetaan ihmisen luontaista sopeutumiskykyä, sitkeyttä ja kimmoisuutta,  joka kasvaa ja kehittyy elämän kriisien  ja vaikeuksien aikana.

Vastoinkäymiset vahvistavat ja lisäävät muutoin piilossa olevia yksilön ja ryhmän vahvuuksia. Parhaimmillaan hankaluudet opettavat meille, että tulevienkin vastoinkäymisten kanssa on mahdollista pärjätä. Sosiaalinen tuki, asioiden jakaminen vertaisten ja tiukoissa tilanteissa myös ammattilaisten kanssa nopeuttavat muutoksista tokenemista.    

 

Muutostilanteita tulee tarkastella psykologisen kasvun näkökulmasta

Kaisla Joutsenniemi ja Krisse Lipponen kysyvätkin Suomen Lääkärilehdessä 39/2015 mitkä ominaisuudet auttavat meitä tekemään rakentavia valintoja?  Millä keinoilla ihmisten pärjäämistä vastoinkäymisissä voidaan tukea?

Itse pohdin työelämän suojaavia keinoja, jotka tukevat ihmisiä ja tiimejä pärjäämään muutoksissa. 

Minkälainen olisi ns. työpaikan rokotusohjelma, joka lisää ryhmien ja yksilöiden sitkeyttä onnistua vastoinkäymisten edessä?

Minkälaiset esimiestyön keinot tukevat tiimejä selviytymään ja pärjäämään tiukoissakin tilanteissa? 

 

Resilienssi ei ole joko tai -ilmiö

Tukalissa tilanteissa ihminen pärjää jollakin elämänalueella, vaikka toimintakyky muualla heikkenee. Yt-tilanteissa työn jatkaminen tutussa porukassa on parasta terapiaa. Ihmiset pärjäävätkin työssään hyvin, mutta kotona voimia ei tahdo riittää sosiaaliseen elämään.

Muutoksessa onnistumista tukevat erityisesti tilanteet, joissa ryhmät ja ihmiset voivat käyttää omia vahvuuksiaan ja kyvykkyyttään. Optimismin, myönteisten tunteiden ja ryhmän vahvuuksien lisääminen ovat keskeisiä asioita etenkin tilanteiden pitkittyessä ja vastoinkäymisten jatkuessa.

Eettisessä työyhteisössä tunnistetaan, nimetään ja vahvistetaan kasvua lisääviä tekijöitä ja etsitään ratkaisuja vastoinkäymisten kampittamiseen. Tukalia tilanteita ei kielletä, eikä piiloteta. Muutokseen liittyvät faktat kerrotaan, huolet ja murheet kuullaan ja keskitytään yhdessä kaikkien tarpeita paremmin huomioivien uusien ratkaisujen löytämiseen. Työkavereiden tuki ja halu jakaa kokemusta sekä ymmärrys muutoksen mahdollisuudesta helpottavat hankalan tilanteen hyväksymistä ja toimintatavan muutosta.

 

Perususkomuksia uhkaavat muutokset lisäävät ihmisen henkilökohtaista avuntarvetta

Samanaikainen vakava sairastuminen, parisuhteen ja työn päättyminen ovat kovia iskuja vahvemmallekin kaverille. Varmana pidetyn työpaikan ja luotettavan työnantajan menettäminen on vakava paikka työuran loppupäässä olevalle asiantuntijalle. Henkilökohtaisessa muutoksessa ei ole kyse vain tilanteeseen sopeutumisesta, vaan uusien asenteiden, ajattelutavan ja ratkaisujen etsimisestä, löytämisestä ja niiden todeksi tekemisestä.

Yksilöllisen muutoksen merkityksen ymmärtäminen ja tilanteen tunnistaminen edellyttää  henkilön arvostavaa kuuntelua ja tarkkuutta. Omien huomioiden esittäminen ja niiden oikeellisuuden tarkistaminen henkilöltä itseltään on tärkeää.

Rohkeutta on kuulla myös epävarmuuden, huolen ja pelon äänet. Nopeat heitot, päälle liimattu positiivisuus ja kepeä tsemppihenki ei auta ketään. Työpaikan sosiaalinen tuki, asioiden jakaminen vertaisten ja ammattilaistenkin kanssa on tärkeää.

 

Psykologinen turvallisuus mahdollistaa hyvinvoinnin kriiseissäkin

Työpaikan suojaavien tekijöiden tunnistamisen ja hyödyntämisen, ns. rokotusohjelman, tehtävänä on turvata ryhmän ja henkilön ammatillinen hyvinvointi ja työnteon sujuvuus myös tiukoissa tilanteissa. Tukimusten mukaan vaativan työn haittavaikutuksia parhaiten suojaavat myönteiset asiakaskohtaamiset, työkavereiden ja puolison tuki sekä kokemus työn myönteisestä vaikutuksesta ja kohtuullisesta työmäärästä.

Mitä työelämän tiukat tilanteet ovat sinulle opettaneet?

Mitkä vahvuudet ovat tiimissäsi nousseet vaikeuksien edetessä esille?
Minkälaisia suojaavia ominaisuuksia työyhteisöstäsi löytyy?

Mitä muutoksia teille on tulossa?

Kuinka hyödynnätte vahvuuksianne muutoksen suunnittelussa?  
Olisiko syytä istua alas ja miettiä näitä yhdessä? 

 

Ryhmä-coachingilla lisää tuottavuutta ja hyvinvointia

Ryhma-coachingKun yrityksessä viedään läpi isoa muutoshanketta, on ryhmä-coaching ketterä keino vauhdittaa haluttua muutosta. Luottamuksellisessa ja avoimessa ilmapiirissä uusien toimintatapojen ja konseptien luominen ja käyttöönotto on helpompaa.

Lataa pikaopas Ryhmä-coachingilla lisää tuottavuutta ja hyvinvointia!

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT