Skip to content
Näyttökuva 2019-1-2 kello 13.30.56
Rea Klingberg2.1.2019 15:291 min read

Johtajan muotokuva – kuva näyttää uusia puolia itsestä

Jokin aika sitten valokuvaaja, palvelumuotoilija ja mainosalan monipuolinen osaaja Markku Nurminen otti minuun yhteyttä mielenkiintoisella, avoimella ehdotuksella: ”Mitä jos ottaisimme muotokuvia johtajista ja käyttäisit niitä sitten coachingissa jollakin tavalla?” Kuvat tulisivat olemaan myös osa Markun valokuvauksen opinnäytetyötä. Lähdimme yhdessä kehittelemään ajatusta. Heitin ehdotuksen eteenpäin muutamalle ennakkoluulottomalle coachattavalleni ja he tarttuivat asiaan heti.

 

Itsetuntemus on johtajan kehittymisen perusta. Laadukkaan muotokuvan kautta coachattava voisi kenties nähdä ja ymmärtää itsestään jotain uutta. Toivottavasti kuvat myös syventäisivät ja rikastaisivat näkemystä omasta johtajuudesta. Nämä ajatukset olivat lähtökohtana työskentelylle.

Sovimme kuvaussessiot coachattavan valitsemaan paikkaan, joka oli hänelle johtamismiljöönä tärkeä. Paikoiksi valikoitui hyvin erilaisia ympäristöjä, myös paikkoja, joihin liittyi oleellisia johtajana kasvamisen hetkiä ja vahvoja tunteita.

 

Näyttökuva 2019-1-2 kello 13.30.56

 

Valokuvaaminen itsessään oli kiinnostava tapahtuma. Alkuun kuvattavana oleminen oli tietoisempaa poseeraamista. Kävimme kuvaustilanteessa myös coachaavaa keskustelua, joka sai kameran nopeasti unohtumaan. Kuvia näistä erilaisista tilanteista oli mielenkiintoista verrata coachattavien kanssa. Ne kertoivat kovin eri asioita henkilöstä.

Valtavasta kuvamäärästä coachattava sai valita itselleen merkityksellisimmät kuvat, joiden ympärillä pidimme varsinaisen coaching-istunnon muutama viikko kuvauspäivän jälkeen. Kuvat paljastivat johtajan monia kasvoja ja persoonan kerroksia.

Hyvänä kehikkona coachingille toimi Joharin ikkuna. Se johdattaa peruskysymysten äärelle: Kuka minä olen? Mikä on muovannut minusta sellaisen johtajan kuin olen? Joharin ikkunahan kuvaa itselle tiedostettuja ja tiedostamattomia alueita sekä muille näkyviä ja näkymättömiä alueita.

Otetut muotokuvat toivat uutta ymmärrystä kaikkiin neljään ruutuun:

  • Mitä omaa käsitystä vahvistavaa kuvissa näkyi? (Avoin alue: minä näen, muut näkevät)
  • Mitä kehomme ja katseemme ilmaisevat, mitä en ole itse täysin ymmärtänyt? (Sokea alue: muut näkevät, minä en)
  • Mitä en halua näyttää muille? Mikä aiheuttaa pelkoa, jännitystä, ehkä häpeääkin itselle? (Salattu alue: minä näen, muut eivät)
  • Mitä yllättäviä piirteitä tai piileviä voimavaroja minulla saattaa olla? (Tiedostamaton alue: minä en näe, muutkaan eivät näe)

 

 Näyttökuva 2019-1-2 kello 13.52.13

 

Kaikkien tähän kokeiluun lähtevien coachattavien kanssa olin tehnyt yhteistyötä jo aiemmin. Koska keskinäinen luottamus oli jo lähtökohtaisesti vahva, oli mahdollista mennä kuvien kautta hyvin syvälle. Jos kiinnostut kokeilemaan johtajan muotokuvausta, ota minuun yhteyttä.

Lämmin kiitos rohkeille kokeilijoille: Maija Jokela ja Juha Vakkila.

Rea

 

Tutustu Executive Coaching -prosessiin ja kokeile sitä itsenäisesti. Valitsimme kuusi Juuriharjan suosikkiharjoitusta ja julkaisimme ne oppaassa Executive Coaching – 6 harjoitusta eettiselle johtajalle.

Executive Coaching -opas

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT