Skip to content
Operaatio Juuriharja
Jari Salo9.3.2008 16:01< 1 min read

Toisen työpäivän tunnelmia

Laattojen purkaminen ensimmäisenä päivänä toi pientä aamukankeutta lihaksiin. Toinen päivä käynnistyi uuden laatoituksen kuvioinnin pohtimisella. PEACEn henkilöstö oli keskustelussa mukana aktiivisesti. Lukuisia erilaisia malleja hahmoteltiin ja pohdiskeltiin niiden esteettisiä ja käytännöllisiä ulottuvuuksia. Käytännöllisyys veti pidemmän korren ja lopulta hahmottui tiivis, eräänlainen kalanruotorakenne, joka oli myös kaunis.

 

JAS_2396_Operaatio

PEACEn talon alapihalla käynnistyi ns. french drainin kaivuutyöt. Polvensyvyydeltä piti kaivaa noin metrin leveä ja 2,5 metriä pitkä kuoppa, joka on sitten tarkoitus täyttää kivillä ja luoda sadeveden virtaamiselle hidaste. Kaivaminen sujui varsin vauhdikkaasti, lapiot heiluivat ja hiekka lensi. Hikikin virtasi.

Uutta laatoitusta varten kadunlaidasta piti siirtää useita kuutioita tiiliä pihan perälle. Siirto tapahtuu pieneen ylämäkeen ja vauhdinotto helpotti perille pääsemistä. Päivän johtajat kiersivät tehtävävastuita tiiviisti ja se oli rasituksen kannalta hyvä asia. Illalla toivottiin kuitenkin, että olisi ollut enemmän jatkuvuutta tehtävien hoidossa. Oli arvokasta kokeilla tarkemmin tauotettua ja tehtävärotaatiota soveltavaa työtapaa. Päivän jälkeen emme olleet yhtä väsyneitä, kuin ensimmäisen päivän jälkeen, joten vaihtelu ja tauotus tuottivat toivotun tuloksen.

Valtakunnallisen New Era –lehden toimittaja tuli haastattelemaan meitä. Hän piti valmennusta uudenlaisena ja vaativana ja vauhdikas työote teki häneen vaikutuksen. Jokainen sai kertoa näkemyksistään ja kokemuksistaan lehden lukijoille. Saamme maanantaina lehden käsiimme ja kuulemme, mitä tuli sanottua.

Loistava päivä!

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT