Skip to content
20101016-20-1
Merle Karp12.9.2018 11:1212 min read

Operaatio Juuriharja kautta vuosien - matkablogien parhaat palat

Operaatio Juuriharja ei ole mikä tahansa johtamisvalmennus. Sen erityislaatuisuus, intensiivisyys sekä omasta toimintaympäristöstä täydellinen irtautuminen innoittavat vertauskuvia johtamisen laboratoriosta tai tosi-tv-ohjelmasta.

 

Voisimme kertoa Operaatiosta vaikka kuinka paljon, mutta näin kokonaisvaltaista kokemusta kuvailtaessa tuntuvat monet sanat liian pieniltä tai teennäisen suurilta. Minkälaista Operaatio Juuriharjassa oikeasti on? Parhaan kuvan siitä saamme kurkistamalla kahdeksan edellisen Operaation matkablogeihin.

Valmistautuminen juuriharjaukseen 

Vuoden 2006 ihka ensimmäinen Operaatio Juuriharja -valmennus järjestettiin Sri Lankassa ja kaikki sitä seuraavat vuosikerrat on järjestetty Namibiassa. Tunnelmat ennen tuota ensimmäistä Operaatiota olivat innostuneet ja jännittyneet.

 

"Operaatio Juuriharjan ensimmäinen jakso on ensi viikolla, yksityiskohtia vielä hiotaan. Into on suurta, valmennusta on suunniteltu ja hahmoteltu jo 4 vuotta."

 

Samalla valmennuksen suunnittelu ei ollut aivan helppoa.

 

"Sri Lankan viranomaisten luottamuksen saaminen on ollut haasteellista, neuvotteluja on käyty pitkään ja hartiavoimin. Olen yrittänyt hahmottaa, miksi eteneminen on niin hidasta ja haasteellista. Ymmärrän ilmeiset syyt, joita meille on kerrottu: auttajina esiintyneiden ihmisten erinäiset väärinkäytökset. Hölmö olisi, jos ei petettynä tulisi varovaiseksi? Mutta se ei ole koko kuva. Jokin hankaa, jota länsimaalaisen on vaikea ymmärtää."

 

Ryhmä kohtaa ensimmäisen kerran

Ennen Namibian lähijaksoa valmennusryhmä kokoontuu parin päivän internaattiin tutustumaan valmennuksen aiheisiin ja kirkastamaan omat tavoitteensa. Tilaisuus on jännittävä, sillä huolellisesti valittu valmennusryhmä saa tavata toisensa ensimmäistä kertaa!

 

"Seitsemän johtajan joukko kokoontui Herrankukkaron epätodelliseen kalastajakylään pohtimaan eettisen johtamisen ulottuvuuksia. Porukka toimi loistavasti yhteen, keskusteli innokkaasti; kaikki ovat motivoituneita ja kokeneita johtajia. Ja kaikilla on myös vahvoja mielipiteitä!"

 

"Keskustelimme kirjallisuudesta ja treenasimme toisten havainnointia ja palautteen antamista. Juuriharjalaiset olivat kukin lukeneet yhden etiikkaa käsittelevän kirjan ennen Herrankukkaron tapaamista ja niitä esiteltiin ja vertailtiin. Kaikki tuntuivat pitävän lukemista suorastaan raikkaana oppimisen tapana! Pidimme myös useita kirjoitushetkiä, jolloin kukin sai kirjata ajatuksensa ja oivalluksena omaan muistikirjaansa. On jännä nähdä se intensiivisyys ja keskittyminen, kun kaikki syventyvät kiteyttämään ajatuksiaan."

 

Matka alkaa!

Johtamismatkalla irrottaudutaan omasta arjesta ja heittäydytään täysin uuteen ympäristöön, kulttuuriin ja ilmastoon. Oma johtaminen pääsee suurennuslasin alle, jossa sitä tarkastellaan monesta suunnasta. Odotukset ovat korkealla.

 

Tutustu Operaatio Juuriharjaan ja lataa esite!

(c)Jari_Salo_2017OPHJ02 

 

Perille saapuessa pitkä lentomatka painaa, mutta innostus kaikkea edessä olevaa kohtaan ylittää jopa väsymyksen.

 
"Lämpö kohtasi meidät Windhoekin kentällä. Ja käsittämätön vihreys. Namibiassa on satanut enemmän nyt päättyvällä sadekaudella kuin sataan vuoteen."

 

Uuteen, upeaan ja lämpimään ympäristöön tutustumisen lisäksi on myös syytä valmistautua tulevaan koitokseen. 

 

"Tulevan työmaan organisointiin paneutuminen haastoi päätöksentekotaitoja. Millä kriteereillä päätöksiä tehdään, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää työn onnistumisen näkökulmasta? Miten tehdä päätöksiä silloin, kun tulevaisuus sisältää paljon epävarmuuksia?"

 

"Miten me osaamme rakentaa, ja vielä isompi kysymys, miten osaamme johtaa sellaista työtä, jota emme tunne, ja vielä olosuhteissa, joita emme tunne? Johtaminen tulee olemaan koetuksella."

 

Ensimmäinen työpäivä on täynnä odotuksia

Lähijakson ensimmäinen viikko tehdään fyysistä työtä jossakin vapaaehtoistyökohteessa. Yhteistyökumppaneita ja samalla työkohteita ovat olleet Namibian Housing Action Group, joka tukee naisia säästämään ja rakentamaan itselleen kodin, sekä PEACE Centre, joka on traumatisoituneiden auttamiseen keskittynyt järjestö. Maassa, jossa rauha löytyi noin kaksikymmentä vuotta sitten, on vielä sotatraumojen sekä niiden kerrannaisvaikutuksena väkivaltaisuuden laahus läsnä. PEACE Centren kautta työkohteina on ollut lasten päiväkeskuksia. 

 Operaatio Juuriharja, vierailu työkohteessa

 

Ensimmäinen vierailu työkohteessa on aina jännittävä. 


"Saavuimme aamulla lastenkotiin epävarmoina siitä, mikä on todellinen tilanne paikan päällä. Yllättäen työt olivat saaneet lentävän alun ja remontointityöt olivat jo hyvässä vauhdissa."

 

"Kurkkua hiukan kuristi, kun kurkkasimme rakennuksen jo valmiina olevan osan sisään. Meidän pienimmätkin mummonmökkimme ulko-wc:eineen ovat vauraamman oloisia."

 

"Joillekin sanat "muuraus" ja "laasti" olivat vielä aamiaisella vieraita, mutta päivän mittaan taito otettiin haltuun: kokonainen oviaukko tuli muurattua umpeen." 

 

 

"Ensimmäisen työpäivän haasteet olivat kovat: miten saada toimistotyöläiset onnistumaan rakennustyössä paahtavan auringon alla, vieraassa kulttuurissa ja broken Englishiä käyttäen?"

 

Tutustu Operaatio Juuriharjaan ja lataa esite >>

Kulttuurien kohtaaminen

 

Kulttuurien kohtaaminen korostuu, kun työskennellään yhdessä paikallisten rakennusmestareiden kanssa.

 

"Heräsi ajatuksia suhteestamme paikalliseen työvoimaan, kolmeen ammattilaiseen, jotka myös olivat paikalla. Olisiko meidän syytä tutustua? Viemmekö heiltä työt? Miten he kokevat meidän työkulttuurimme? Miltä vaikutti ensimmäinen tunti, jonka käytimme tilanteen selvittämiseen ja organisoitumiseen - emmekö ryhdykään töihin?" 

 

"Taitoa ja voimaa oli paikallisilla ammattilaisilla enemmän kuin keskikokoisessa rakennusyrityksessä, mutta kommunikointi englanninkielellä vaati kaikilta yhteistä yritteliäisyyttä. Miten löytäisimme sanoja englanniksi työkaluille, joiden nimeä emme tiedä edes suomeksi?"

 

"Sanoja haettiin yhdessä ja keksittiin yhteisiä uusia siinä, missä kukaan ei tiennyt virallista nimeä jollekin asialle."

 

"Päivän lopuksi huusimme keuhkomme tyhjiksi onnistumisemme kunniaksi ja lapset vastasivat hetken kuluttua kaikuna. Varmaankin pieni hämmennys edelsi tuota kaikua: miksi oudot valkoiset huutavat yht’äkkiä todella kovaa?
Olemme täällä outoja valkoisia myös sen vuoksi, että teemme fyysistä työtä. AIVAN outoja olemme sen vuoksi, että myös ryhmän naiset tekevät fyysistä työtä hiki otsassa. Se menee jo naurettavuuksiin, että ryhmän autokuskina on valkoinen nainen."

 

Parijohtajuus avaa ajatuksia

 

Työtä johdetaan pareittain, päivä kerrallaan. Näin omat ratkaisunsa joutuu perustelemaan johtajaparille, jolla on tilaisuus haastaa omia toimintatapoja. Seuraavan päivän johtamistapa määritellään edellisenä iltana, joskus korjausliikkeitä joutuu tekemään myös päivän aikana. 

 

"Ensimmäinen johtajapari otti tilanteen haltuunsa ja organisoi työt. Alkutilanne oli erittäin haastava: epävarma tilanne, vieras kulttuuri ja käyttäytymissäännöt herkässä ympäristössä, johdettavina johtajia, johtamisen kohteena rakennustyömaa..."

 

(c)Jari_Salo__DSC6105-1

 

Johtajaparit pääsevät rohkeasti kokeilemaan erilaisia johtamisotteita tai suunnittelemaan teemoja työpäiville.

 

"Työpäivä starttasi riehakkaasti: oman henkilökohtaisen tavoitteen laatiminen päivälle annettiin tehtäväksi jo automatkalle aamiaispöydästä työmaalle. Jokainen sai pohtia tavoitettaan vartin verran ja sitten se hiottiin päivän johtajien kanssa. Aamuvenyttelyn yhteydessä jokainen kertoi oman tavoitteensa koko ryhmälle."

 

"Päivän johtajat varmistivat, että kukin sai kokeilla itselleen uutta roolia seka työpistettä ja kokeilivat rohkeasti itsekin uusia toimintatapoja. Eräs totesi, että "eettinen johtaminen on epäeettisten ajatusten torjumista", kun hän nopeatempoisena ja itseohjautuvana henkilönä hoiti hieman hidastempoisempaa tehtävää."

 

"Johtajat ottivat tiukan otteen hyvinvoinnista ja varmistivat, että juominen sekä muut hyvinvointia tukevat seikat tulevat hoidetuksi. Molemmat johtajat olivat nautinnollisesti läsnä ja johtivat keskeltä. Heistä myös näki, että he tsemppasivat sen pohjalta, minkälaista palautetta he olivat aiemmin saaneet."

 

"Kolmannen päivän johtajat luottivat lujasti alaisiinsa ja antoivat toimintavapauksia. Ote tuotti runsaasti nautintoa ja tekemisen riemua. Haasteellisiksi osoittautuivat ne hetket, joissa joku ei ollutkaan kuunnellut tai ollut läsnä tai ymmärtänyt toimeksiantoa. Mitä minä nyt teen?"

 

"Päivän mittaan lämpötilalukemat varjossa(!) kipusivat +32° C:een ja johtajat yrittivät löytää toisensa, paikalliset ja meidät muut. Jaettu johtaminen on haasteellista. Miten pitää toinen ajan tasalla omista keskusteluista, miten sopia etenemistavoista ja järjestyksestä, tauoista, tavoitteista, jne. yhdessä? Moni johtaja ei muista pitää alaisiaan ajan tasalla arjessa, vaikka se on osa omaa toimenkuvaa."

  

"Miten malttaa pysähtyä, katsoa silmiin ja olla läsnä, kun on väsynyt ja kuumissaan, kärpäset pörräävät ja työtkin näyttävät edistyvän ihan hyvin?"

 

Palaute on puoli työtä

Operaatiossa jokaisella on pieni mustakantinen muistikirja, johon kirjoitetaan huomioita ja palautetta kaikille valmennettaville. Illalla käydään raikastavan suihkun jälkeen yhdessä läpi, miten päivän johtajat onnistuivat tehtävässään ja ryhmäläiset henkilökohtaisissa tavoitteissaan. Palautekeskustelut ovat hyväntahtoisia, rehellisiä ja jopa ratkiriemukkaita. Jotta palautesessiot olisivat mahdollisimman antoisia, on muistiinpanoja syytä kirjata useasti päivän aikana.

 

Tutustu Operaatio Juuriharjaan ja lataa esite.

(c)Jari_Salo__DSC6261

 

"Ensimmäiset palautteet annettiin ja saatiin illalla. On hämmentävää, miten lyhyessä ajassa pystyy poimimaan toisesta olennaisen, kun sekä havainnointi ja havaintojen kirjaaminen että palautteen jäsentäminen on hieman rakenteistettu. Ja tietysti, mukana on tarkkanäköistä porukkaa!"

 

"Palautetta on annettu ja otettu vastaan jo monta päivää. Eilen toteutettiin lisäksi henkilökohtaiset coaching-keskustelut. Prosessointi on runsasta ja luo tarvetta pähkäillä asioita."

 

"Illan palautteet ja illalliskeskustelut syvenivät taas edellisestä illasta. Kävimme harvinaisen avointa, suoraa ja rehellistä keskustelua. Keskinäisessä välittämisen ilmapiirissä on nähtävästi mahdollista saavuttaa mitä tahansa."

 

Lapio nousee ja tiiliseinä kohoaa paahteesta huolimatta

 

Vaikka lämmin ilmasto kuin ihmeen kaupalla vauhdittaa valmennuksen oppien sisäistämistä, on sillä myös haastavat puolensa. Kuumassa ja tuulisessa ilmastossa, sään armoilla fyysistä työtä tehdessä on hyvinvoinnista ja työkyvystä huolehtiminen käsin kosketeltavassa roolissa.  Työtä tulee tehdä hyvinvoinnin ehdoilla, jotta jaksetaan myös seuraavana päivänä.

 

20101007-178-1

 

"Päivän johtajina olivat Päivi ja Seppo ja teemana työhyvinvointi. Meillä oli mm. vedenjuontikilpailu kuivumisen välttämiseksi ja hartiahierontaa verenkierron vilkastuttamiseksi."

 

 

"Ison haasteen toi pilvettömältä taivaalta porottava aurinko, joka möyhensi meitä olan takaa. Varjoa oli vain taukopaikalla. Yksittäisen työjakson pituus saattoi olla vain muutaman minuutin, minkä jälkeen piti jo lähteä tauolle. Me olemme kaikki tottuneet paiskomaan töitä vauhdilla, joten olosuhteet aiheuttivat tunnereaktioita. Oli vaikea suostua huolehtimaan omasta hyvinvoinnista. Päivän johtajat saivatkin olla tarkkoina sekä meidän että itsensä kanssa. Kiusaus tehdä “vielä vaan vähän, tämä yksi vielä” oli alati läsnä. Illan palautteissa pohdimme myös, millaista esimerkkiä johdon olisi hyvä antaa. Onko tärkeintä tulos vai se, että sitä tulosta pystytään tekemään myös huomenna?"

 

"Ei voi sallia sitä, että joku itsepäisyyksissään jättää vaikkapa vedenjuomisen vähälle tai innostuksissaan hankkii rakot käsiinsä. On nähtävä ja seurattava ihmisten tilanteita ja puututtava niihin varsin matalalla kynnyksellä."

 

(c)Jari_Salo__DSC6232 

 

"Laastia tehtiin kottikärrykaupalla ja saimme aikaan jo pientä tehtaan meininkiä. Työtilojen rajallisuus vaati just-in-time-deliveryä, missä onnistuimme esimerkillisesti."

 

"Jaloissa ja käsissä painoi. Yhdessä tekeminen tuntui helpottavalta. Jossakin kohtaa ärsytyskynnys oli tavallista alhaisempi, mutta myös nauru oli herkässä ja muutaman kerran työt keskeytyivät lähes hysteeriseen hihitykseen!"

 

"Keskinäinen huolenpito oli tuntuvaa. Ja se tuntui hyvältä! Samalla heräsi kysymys, miksi me pidämme niin kovasti huolta toisistamme, miksi emme pidä huolta itsestämme?"

 

Tutustu Operaatio Juuriharjaan ja lataa esite >> 

JAS_2985

 

Tekevälle sattuu 

Yllätyksiltä tai kommelluksilta ei vältytä Operaatio Juuriharjassakaan. Milloin työolosuhteet muuttuvat sovitusta ja milloin taas luonnonvoimat koettelevat, aina tapahtuu jotakin odottamatonta.

 

"Työpäivä avautui aivan erilaisena, kuin mitä vielä edeltävän päivän työmaavisiitillä oli näyttänyt. Kaikki oli toisin. Johtajia haastettiin tosissaan, kun jo alkujaan outo ja epäselvä tilanne oli vielä muuttunut toiseksi ja yhä epäselvemmäksi. Epävarmuudensietokykyä ja tilanteen haltuunottoa johdettavien edessä sai harjoitella tositoimissa. Ristiriitaisia ohjeita ja ajatuksia töiden priorisoinnista sekä tekemisen tavoista saatiin remonttimieheltä ja talon emännältä vuoron perään. Kun vihdoin hahmottui, että omistajan sana ratkaisee, tilanne alkoi aueta."

 

(c)Jari_Salo__DSC6856

 

"On vaikea hahmottaa, miten oma päätöksentekokyky rapautuu kuormituksessa, vauhdissa, palautumisen nälkävuosissa ja itsestä repimisen riemujuhlissa. Normaalissa arjessa rajat ovat häälyvämmät ja samalla petollisemmat, kuin täällä. Mitä kuormittuneempi on, sitä lyhytnäköisempiä ratkaisuja tulee tehtyä: “No, tehdään nyt näin. Sillä selvitään ainakin tästä tilanteesta.” Sitä vähemmän on aikaa ja energiaa jäsentää kokonaisuutta, erilaisia vaihtoehtoja tai valita tulevaisuutta rakentavia painotuksia."

 

"Loppurutistuksen ollessa kuumimmillaan alkoi taivaalta ripotella vettä. Meillä tahti vain kiihtyi, koska tiesimme jo entuudestaan, mitä ripottelusta seuraisi. Kiveä juntattiin maahan kalanruotokuvioon huimaan tahtiin. Lopulta taivas aukeni ja vettä tuli kaatamalla. Viimeiset kivet tuupattiin jo sellaisessa fiiliksessä, että sellaista harvoin kokee."

 

Sujuva työ palkitsee tekijänsä 

Oikean rytmin löytyessä ja hyvässä tiimissä on paahteessakin tehty työ nautinnollista. Tulokset ovat konkreettisia ja oman työn jälkeä on hyvä ihailla.

 

20101008-78-1

 

"Johtamisote päivässä oli eleetöntä ja kevyttä. Nautimme työnteosta ja aikaansaamisen riemusta. Työhyvinvoinnista huolehdittiin päämäärätietoisen lempeästi. Juotava oli, työtehtäviä kierrätettiin ja rasitusta seurattiin. Myös johtajien piti säädellä omaa jaksamistaan, mikä on aina tärkeä oppitunti." 

 

"Iltapäivällä tunnelma lähti suorastaan käsistä, kun ryhdyttiin yhteiseen lauluun ja tanssiin. Siinä moni yllätti itsensäkin. Laulun lopuksi naapurikin taputti, vaikkei ollut seinän takaa nähnyt koko tilannetta."

 

"Yksi eettisen johtamisen elementeistä on tehokas toiminta, joka ei ole revitty ihmisten selkänahasta vaan tekemisen tapojen innovaatioista. Tänään näimme kehitysloikkia niin betonin tekemisessä kuin tiilten siirtämisessä paikasta toiseen. Ja molemmissa tapauksissa yhdessä sai aikaan enemmän kuin yksin!"

 

"Kehittymistä tapahtuu jokaisella omien tavoitteiden suuntaisesti ihailtavalla tavalla. Sinnikkyys ja oivaltamisen kyky ovat osuvalla tasolla. Prosessin edetessä pystymme myös tukemaan toinen toistamme yhä osuvammin ja se tuottaa lisävauhtia myllyyn. Vauhti ei tässä yhteydessä tarkoita nopeata pintaa vaan syväsukellusta."

 

Viimeinen työpäivä päättyy juhlaan haikeissa tunnelmissa 

Kun urakka työkohteessa saadaan päätökseen, on aihetta juhlaan. Yhteisen projektin aikana on tutustuttu ja kiinnytty yhteistyökumppaneihin ja hyvästit ovat liikuttavia.

 

"Iltapäivän jäähyväisseremoniat saivat silmät kostumaan kaikilta, puolin ja toisin. Olemme oppineet yhdessä niin paljon, sekä sujuvista että vaikeammista hetkistä."

 

"Saimme kokea niin paljon lämpöä ja kiitollisuutta, että nenäliinat oli kaivettava esiin. Muurin mursi lopullisesti paikallinen työnjohtaja Mr. Kahmann, joka oman kielitaitonsa ylittäen ylisti yhteistyötämme ja sen merkitystä. Hän kertoi, että olimme avanneet jotakin uutta ja lämmintä hänen sydämessään. Tunne oli ja on vahvasti molemminpuolinen."

 

"Virallisen osuuden jälkeen alkoivat lasten juhlat. “Uima-allas” avattiin ja saimme seurata aivan rajatonta riemua ja vilskettä. Heittäydyimme vielä tanssiin aikuisten kesken ja opettelimme kwasa kwasaa."

 

Tutustu Operaatio Juuriharjaan ja lataa esite >>

(c)Jari_Salo__DSC7663

 

Aavikko kutsuu, on ajateltava itse

 

Kahden viikon matkasta jälkimmäinen on varattu reflektiolle, choachingille ja oman oppimiskokemuksen kirkastamiselle. Kun on koettu, tehty, nähty ja opittu paljon lyhyessä ajassa, vaatii kovasti työtä, ajattelua ja keskustelua siirtää kokemukset oivalluksiksi, joita soveltaa omassa jokapäiväisessä työssä.

 (c)Jari_Salo__DSC8988

 

"Valmennus jatkui tänään aamulla reflektion käynnistämisellä. Viimeisten päivien aikana jokainen on saanut runsain mitoin pureskeltavaa ja sitä täytyy vähitellen sulatella ja järjestellä arjen käyttövoimaksi. Nyt olo on vielä aika hämmentynyt kaiken keskellä."

 

"Miten minä tämän kaiken arvokkaan opin hyödynnän arjessani? Jokainen osallistuja sai viikon ajan joka päivä silmiä avaavaa palautetta omasta tekemisestään. Sellaista palautetta, joka vaikuttaa suoraan siihen, miten johtaminen onnistuu, voimistuu ja tulee yhä vaikuttavammaksi."

 
 
20101016-256-1

 

"Aavikolla silmät eivät törmää esteisiin, katse saa levätä avarassa maisemassa ja ajatuksella on tilaa kulkea. Kun palautetta jäsennetään erilaisten työkalujen ja viitekehysten avulla, myös intuitiolla on tilaa työskennellä ja tehdä syventäviä oivalluksia. Yhteiset sparraushetket haastavat vielä tarkempiin johtopäätöksiin."

 

"Spreetshoogten jylhä näkymä, pudotus tasangolle, salpasi hengen. Lähestyvä punainen hiekka, Namib-Naukluftin autiomaa veti hiljaiseksi. Näkymien jylhyys ja kauneus tuntui olevan oikeassa suhteessa edellisen viikon kokemuksiimme."

 

"Suuria kysymyksiä kyti mielessämme: Miten toimimme kotiin palattuamme, miten kerromme oppimastamme ja miten uusiin ajatuksiimme reagoidaan?
Nousimme jeeppiin tietämättä, minne olemme menossa. Lähdimme nousemaan jyrkkää vuoristotietä kohti korkeuksia. Ylhäällä ajatus riensi. Oman elämän arviointi ja tarkastelu antoi paljon ajateltavaa. Takana on paljon kokemuksia, eri tavoin rikastuttavia oppimistapahtumia. Mitä mahtaa olla edessä?"

 

Tutustu Operaatio Juuriharjaan ja lataa esite >>

20101016-20-1

 

"Asioiden työstämisessä ei ole yöunia ja suihkua pidempää taukoa. Illallisellakin keskustelu hakeutuu omaan kehittymiseen, eettisiin dilemmoihin ja saatuihin kokemuksiin. Jäsentämistä tukee henkilökohtaisen coaching-prosessin jatkuminen."

 

"Toisena iltana autiomaassa halusimme yöpyä majojen katoilla, tähtitaivaan alla. Näky on häikäisevä, linnunrata halkoo taivasta ja Etelän risti näyttää suuntaa. Nauravat gekot ja muu fauna osallistuu juhlaamme. Moni nukkuu syvemmin kuin moneen yöhön."

 

(c)Jari_Salo__DSC9389

 

Paluu kotiin ja omiin työtehtäviin

Oivallukset ja uudet ajatukset kypsyvät mielessä, kun matka jatkuu Windhoekin kautta takaisin koti-Suomeen. 

"Huomenna lähdemme kotimatkalle ja siirrymme pikkuhiljaa harjoittelusta takaisin arkeen. Olemme kaikki tulleet kosketetuiksi ja moni asia on liikahtanut, prosessit jatkavat sisällämme kypsymistään. Tämä on hieno maa ja juuriharjalaiset ovat upea ryhmä!"

"Läheisistä on oltu erossa kauan. Miten ihmeessä tämän kaiken pystyy jakamaan sanoin? Kokemus on niin voimakas, että sanojen hakemisessa ja löytymisessä menee varmasti tovi. On hyvä antaa aikaa sekä itselle että muille tulla taas yhteen."

"Pitkä lentomatka on takana ja arki edessä. On jotenkin hiljainen olo. Kokemus tuntuu niin suurelta, ettei se mahdu suusta ulos. Kenties se ei mahdu vielä kokonaisena edes päähän, on vasta sydämessä matkalla ylöspäin."

 

20101015-196 

 

Töihin paluuseen liittyy usein jännitystä siitä, miltä paluu tuntuu, kun itse on muuttunut niin paljon, mutta työympäristö ei. Nyt alkaa oppien soveltaminen.

 

"Monet oivallukset ja laventunut ymmärrys hakevat tietään ulos, kohti toimintaa ja tekemistä. Sopivan otteen etsiminen ja löytäminen vie aikaa, toivottavasti ympäristömme on kärsivällinen."

 

"Halu on kova tehdä töissä kaikenlaisia muutoksia. Mitä, jos muut eivät innostukaan? Tai jos he eivät huomaa mitään eroa?"

 

Kokemusten perusteella Operaatio Juuriharjan jälkeen arjessa tulee tehtyä useita pieniä muutoksia, jotka yhdessä ajan mittaan rakentavat vahvasti paremman johtamisotteen sekä parempia käytäntöjä johtamiseen.

 

Elämää Operaation jälkeen

 

Valmennus ei suinkaan pääty Namibian leadership lab -osuuteen. Operaatio Juuriharja on siitä erityinen valmennus, että sen vaikutukset syventyvät ajan mittaan. Säännölliset coaching-tapaamiset auttavat etenemään kohti omia tavoitteita sekä ottamaan koko organisaation mukaan muutokseen. 

 

"Kokoonnuimme takaisin alkupisteeseen, Herrankukkaroon, kertaamaan kokemuksiamme, vaihtamaan havaintojamme arjesta sekä kiteyttämään oppimaamme. Tunnelma oli lämmin, oli mukava nähdä muita taas. Päällimmäiset opit oli tällä välin ehtinyt testata käytännössä." 

 

"Kävimme läpi kaikki valmennuspäivät siihen mennessä, kertasimme kokemuksia ja vedimme yhteen saamiamme opetuksia. Mikä oli itse kullekin ollut merkityksellisintä, mitä oli itsestään oppinut?" 

 

"Coaching-kävelyt Herrankukkaron tutussa ympäristössä vetivät yhteen koko prosessin. Mikä olikaan itse kullakin se polttava kysymys oman johtamisen suhteen? Millaisia vastauksia siihen kysymykseen löytyi? Millaiset asiat nyt tuntuvat tärkeimmiltä? Tällaisten pohdintojen kautta sulketui henkilökohtaisten tavoitteiden ympyrä." 

 

"Kukin soveltaa muuntuneita ajatuksiaan omaan johtamiseensa ja organisaatioonsa. Tukenaan heillä on tiivis ja tiukasti kokonaisvaltaiseen eettiseen ajatteluun sitoutunut Juuriharjakollegio."

 

Tiiviit valmennusryhmät pitävät yhteyttä toisiinsa vielä vuosienkin ajan ja muiden vuosikertojen operaatiolaisiin on mahdollista tutustua Operaatio Juuriharjan alumnitapaamisissa. 

 

Miltä sinun Operaatiosi näyttäisi? Ota yhteyttä!

 

Operaatio Juuriharja -esitteestä saat tietoa kevään 2020 valmennuksesta. 

 

Katso tallenne webinaaristamme Operaatio Juuriharja käytännössä ja Q&A! Tapaat webinaarissa Operaation valmentajat Erika Heiskasen ja Jari Salon sekä vuoden 2017 valmennukseen osallistuneen Janne perälän, LapIT.

 

New call-to-action

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT