Teksasia kutsutaan usein uudeksi Piilaaksoksi. Viime vuosina osavaltioon on siirtänyt pääkonttorinsa yli 130 yritystä, ja niistä noin 40 prosenttia on tullut Kaliforniasta. Muuttajia ovat esimerkiksi Tesla, Hewlett Packard Enterprise, Chevron ja SpaceX. Austin oli vuonna 2025 Yhdysvaltain viidenneksi suurin startup-keskittymä pääomalla mitattuna.
Vietin lokakuun lopussa viikon Houstonissa ja Austinissa osana Boardman Grow -ryhmää. Ohjelmaan kuuluivat muun muassa NASA:n Johnsonin avaruuskeskus, Amazonin logistiikkakeskus, ByteDance, Texas Medical Center ja Austinin startup-keskittymä Capital Factory. Odotin näkeväni teknologiaa, ja sitä myös näin. Suurin oivallus syntyi kuitenkin muualta.
Tekoälystä puhuttiin koko viikon aikana yllättävän vähän. Sitä käytettiin, ja se oli jo osa arkea kaikkialla, missä kävimme. RoboTaxin kyyti oli ikimuistoinen kokemus, mutta vielä enemmän minuun teki vaikutuksen se, miten siellä suhtauduttiin yrittämiseen, suunnitelmiin ja niiden muuttamiseen.
Mitä miettiminen maksaa
Teksasissa puhuttiin tekemisestä ja tavoitteista. Suomessa kuulen monen miettivän ja puhuvan miettimisestä, ja huomaan tekeväni samaa itsekin: mitenköhän liiketoimintaa pitäisi viedä eteenpäin, mitä tekoälytyökaluja henkilöstön pitäisi oppia käyttämään, strategiatyö kestää vuoden ja päivät kuluvat kokouksissa. Ero ei selity pelkästään osaamisella tai rakenteilla. Psykologina kysyn, miltä miettiminen meitä suojaa ja mitä se lopulta maksaa.
Suunnitelma on oppimisen väline, ei lupaus
Tapaamamme yrittäjät ja johtajat kertoivat suunnitelmistaan selkeästi ja suorasanaisesti. Tämä on suunnitelmamme, näin aiomme edetä ja nämä ovat tavoitteemme. Jos tavoitteet olisi muotoiltu niin, että jotakin harkitaan tai ehkä tehdään joskus, se olisi kuulostanut siellä samalta kuin sanoisi: minut voi unohtaa.
Yhtä selvää oli, että suunnitelma muuttuu matkan varrella. Kaikki tiesivät oppivansa tekemällä, ja suunnitelman päivittäminen oli merkki oppimisesta. Hävettävää olisi ollut pitää kiinni alkuperäisestä suunnitelmasta, vaikka ympäröivä maailma on muuttunut, koska se olisi kertonut oppimisen jääneen matkan varrelle.
Tunnistan suomalaisesta työelämästä toisenlaisen tulkinnan. Suunnitelman muuttaminen tuntuu helposti virheen myöntämiseltä ja kasvojen menettämiseltä, ja siksi lupaamme mieluummin vähän. Psykologisesti se on ymmärrettävää, mutta hinta on kova: tavoitteet jäävät pieniksi, eikä pieni tavoite pakota etsimään aidosti uutta. Silloin juostaan samaa rataa vain vähän lujempaa.
Johtajana voit kysyä itseltäsi: kerronko suunnitelmamme niin selvästi, että voin myöhemmin olla siinä väärässä? Kun suunnitelma muuttuu, puhunko siitä oppimisena vai epäonnistumisena? Reaktioistasi tiimi oppii talon tavat eli sen, kannattaako suuria tavoitteita karttaa vai hakea.
Selkeät rajat tekevät yhteistyön mahdolliseksi
Toinen toistuva kokemus liittyi kaupunkien, yliopistojen, sairaaloiden ja yritysten yhteistyöhön. Vaikuttavin esimerkki oli Houstonin Texas Medical Center, maailman suurin lääketieteellinen keskittymä, jonka yli 60 jäsenorganisaatioon kuuluu sairaaloita, yliopistoja, tutkimuslaitoksia ja kansanterveysorganisaatioita. Samalla alueella toimii TMC Innovation, jossa terveysteknologian startupit kehittävät ratkaisujaan yhdessä keskuksen jäsenorganisaatioiden kanssa. Keskuksella on lisäksi oma pääomarahasto, joten tutkimus, hoito, yrittäjyys ja rahoitus ovat osa samaa kokonaisuutta. Yksi esimerkki työn tuloksista on tekosydän, jota testataan jo potilailla ja jonka avulla potilas voi odottaa sydämensiirtoa.

Ion puolestaan on Rice Universityn omistama startup-keskittymä, jossa startupit, yritykset, sijoittajat ja tutkijat työskentelevät saman katon alla. Alue on rakennettu yhteistyössä Houstonin kaupungin kanssa, ja osapuolten sitoumukset, kuten kohtuuhintainen asuminen ja työllistäminen, on kirjattu kaupungin kanssa tehtyyn sopimukseen. Molemmissa paikoissa jokainen osapuoli kertoi tukevansa toisia ja hyötyvänsä yhteistyöstä.
Yhtä huomionarvoista oli se, mitä en kuullut. Kukaan ei puhunut julkisesta sektorista jarruna tai yrityksistä pelkkinä voitontavoittelijoina. Vierailuilla näytetään luonnollisesti parhaat puolet, mutta puhetapa oli johdonmukainen kaikkialla, missä kävimme.
Silti rajat olivat selvät. Jokainen tiesi oman roolinsa, vastuunsa ja sen, mitä toiselta voi odottaa. Psykologina näen tässä yhteistyön ytimen: selkeät rajat eivät erota vaan luovat turvallisuutta, ja turvallisuus tekee luottamuksen mahdolliseksi.
Miten organisaatiossasi puhutaan toisesta osapuolesta, olipa se julkinen sektori, yhteistyökumppani tai oma hallitus? Kuuntele, mitä sanotaan silloin, kun toinen osapuoli ei ole huoneessa. Puhetapa kertoo, rakennetaanko yhteistyötä vai etsitäänkö syyllisiä.
Mitä hallituksen pitäisi kysyä johdolta
Austinissa yrittäjä ja sijoittaja Henrik Johansson veti ryhmällemme keskustelun siitä, mitä hallituksen pitäisi kysyä johdolta ennen kuin se hyväksyy Yhdysvaltoihin suuntautuvan laajentumissuunnitelman. Keskustelussa käytiin läpi, missä kohdin pohjoismaisten yritysten laajentuminen tyypillisesti kariutuu ja miksi Euroopassa tehty liikevaihto ei sellaisenaan näy yhdysvaltalaisissa arvostuksissa. Mieleeni jäi kuitenkin laajempi kysymys: miten hallitus voi tehdä yhteistyötä johdon kanssa niin tiiviisti, että se tukee selkeitä tavoitteita ja rohkeita strategisia päätöksiä mutta oppii samalla salamannopeasti matkan varrella?
Hallitukseen valitaan ihmisiä kokemuksen perusteella, ja juuri kokemus voi muodostua oppimisen esteeksi. Kun tiedämme jo, miten asiat toimivat, tulkitsemme uutta tietoa vanhan kautta ja kuulemme sen, mikä vahvistaa aiempaa käsitystämme. Psykologiassa tätä kutsutaan vahvistusharhaksi, ja hallituksessa se voi näyttää viisaalta varovaisuudelta.
Selkeät tavoitteet ja nopea oppiminen sopivat yhteen, kun hallitus ja johto erottavat tavoitteet niiden taustalla olevista oletuksista. Tavoite voi pysyä kunnianhimoisena, vaikka oletuksia testataan ja korjataan jatkuvasti. Silloin suunnitelman muuttuminen on hallitukselle tietoa, ei merkki epäonnistumisesta.
Hallituksen jäsenenä voit kysyä itseltäsi: mitä oletan tietäväni tästä markkinasta, liiketoiminnan kasvun elementeistä, pullonkauloista tai toimialasta, ja milloin viimeksi tarkistin tietoni? Kysynkö johdolta kysymyksiä, jotka auttavat oppimaan, vai kysymyksiä, jotka osoittavat oman asiantuntemukseni? Ero vaikuttaa merkittävästi siihen, miten sekä toimitusjohtaja että hallitus oppivat ja miten strateginen ajattelu jalostuu yrityksen hyväksi.
Suurin pullonkaula on ajattelussa
Kun jokin junnaa paikallaan, syy löytyy helposti ulkopuolelta: markkina, taloustilanne, kilpailu tai jokin muu tekee asiasta ”mahdotonta”. Joskus näin onkin. Jos kuitenkin haluaa päästä eteenpäin, kannattaa kysyä toinen kysymys: onko sittenkin kyse siitä, että emme osaa tehdä asiaa X? Vielä.
Psykologisesti ”mahdoton” on houkutteleva leima. Se lievittää ahdistusta heti. Kun ”mahdotonta” ei pystytä tekemään, siitä ei voi syyttää ketään. ”Mahdottomuus” siirtää vastuun pois meistä ja vapauttaa yrittämästä. Hinta tulee myöhemmin: jäämme paikallemme, eikä se ole pitkällä aikavälillä turvallinen valinta.
Mitä muuttuisi, jos muotoilisit omat ”mahdottomuutesi” asioiksi, joita et vielä osaa tehdä? Pieni sana vielä siirtää kysymyksen olosuhteista oppimiseen. Ja oppiminen on asia, johon voit itse vaikuttaa.
Nopeus vaatii omistajuutta
Teksasin viikko vahvisti käsitystäni siitä, että vatulointi on johtamisvalinta eikä kansanluonne. Se syntyy siitä, miten me johdossa ja hallituksessa puhumme suunnitelmista, miten me reagoimme muutoksiin ja miten kohtaamme ”mahdottoman”. Aivan yhtä lailla tekeminen on valinta, ja sen voi tehdä heti.

Nopeus ilman omistajuutta voi käydä kalliiksi. Kun kokeilemme rohkeasti, on varmistettava, että suunta on suurin piirtein oikea, kokeilujen tulokset hyödyttävät organisaatiota vähintäänkin oppimiskokemuksena, toimimattomat kokeilut lopetetaan ja budjetit pysyvät hallinnassa. Jonkun on myös vastattava ainakin strategisella tasolla siitä, mitä kokeillaan, millä ehdoilla ja keneen seuraukset osuvat. Nopea kokeilu ja eettinen johtaminen kantavat hedelmää, kun vastuut ja tavoitteet ovat kirkkaita.
Ajattelu avartuu yhdessä
Kiitos Boardman Grow -ryhmälle ja kaikille Houstonissa ja Austinissa tapaamillemme ihmisille avoimista keskusteluista. Kun ajattelu avartuu yhdessä, siitä syntyy enemmän kuin osiensa summa. Se tuo mukanaan uutta energiaa, innostusta ja rohkeutta kasvaa ja asettaa suuria tavoitteita.
Jos tunnistat organisaatiossasi vatulointia tai haluat pohtia, miten hallitus ja johto voisivat oppia yhdessä nopeammin, jutellaan lisää.
Ota yhteyttä. Kysytään, kokeillaan, opitaan yhdessä ja mennään eteenpäin.
Erika

