Jalkapalloilija tulee henkiseen valmennukseen ja kertoo, että pääkoppa on jotenkin jumissa, eikä hän saa itsestään kaikkea irti matseissa. Onnistumiset ovat jääneet vähiin, maalihanat tuntuvat menneen tukkoon ja itseluottamus on jossain matkan varrella kadonnut. Osaaminen ei kuulemma ole hävinnyt minnekään, mutta mieli on nyt selvästi asettunut hyvän suorituksen esteeksi.
Tämä on oman kokemukseni mukaan yksi tavallisimmista syistä, miksi urheilija hakeutuu henkiseen valmennukseen. Hänellä on usein jo valmiiksi diagnoosilappu kädessään: surkea itseluottamus. Ja kun kerran ongelma on pääkopassa, niin sieltähän sitä pitää lähteä korjaamaan.
Kun lähdemme kuitenkin yhdessä tutkimaan, mitä kentällä oikeastaan tapahtuu ja millaisissa tilanteissa epävarmuus nostaa päätään, käykin usein ilmi, että kyse on jostain rajatummasta. Yhden pelaajan keskittyminen herpaantuu valmentajan kovaäänisten ohjeiden katkaistessa hyvän pelivireen, toinen kokee epävarmuutta uudella pelipaikalla, jossa heikomman jalan käyttö tuntuu vieraalta. Kolmas huomaa, ettei yhteinen peliajatus tietyn pelikaverin kanssa oikein löydy, mikä saa hänet epäröimään tilanteissa, joissa hän muuten toimisi vaistonvaraisesti.
Onko näissä tilanteissa siis kysymys huonosta itseluottamuksesta? Ehkä osittain, mutta harvoin koko totuudesta.
Kun epämääräinen haaste saa tarkemmat ääriviivat
Kun tutkimme yhdessä, mitä pelaajan ajatuksissa, tunteissa, kehossa ja toiminnassa tapahtuu silloin, kun peli kulkee parhaimmillaan, ja vertaamme tätä tilanteisiin, joissa kaikki tuntuu takkuavan, alkaa epämääräisestä epävarmuuden möykystä usein hahmottua jotain paljon konkreettisempaa. Tämä voi olla pelaajalle jo itsessään helpottava oivallus.
Joskus kyse on suhteellisen helposti muutettavasta toimintatavasta, joskus taas syvemmälle juurtuneista uskomuksista, omaan minäkuvaan liittyvistä käsityksistä tai kohtuuttomista vaatimuksista itseä kohtaan. Näiden tutkiminen ja muuttaminen voi vaatia aikaa ja kärsivällistä harjoittelua.
Kun haasteelle löytyy tarkemmat ääriviivat, on siihen kuitenkin helpompi tarttua. Avuksi voi löytyä uusi tapa suunnata huomiota, mielikuva, omaa ajattelua haastava kysymys tai pieni muutos kehon toiminnassa. Tärkeintä ei välttämättä ole yksittäinen keino, vaan se, että pelaaja alkaa jälleen tunnistaa mahdollisuuksia vaikuttaa omaan toimintaansa sen sijaan, että kokisi olevansa mielentilansa tai olosuhteiden armoilla.
Kun hyvät aikomukset eivät näy omassa johtamisessa
Samaan ilmiöön törmään jatkuvasti myös johtajien coachingissa. Monella kokeneella johtajalla on suhteellisen selkeä käsitys siitä, millaista johtamista hän haluaa edustaa ja miten hän haluaa kohdata ihmiset. Silti kiireen, epävarmuuden tai kasvavien paineiden keskellä omat hyvät aikomukset ja johtamisperiaatteet saattavat jäädä taka-alalle.
Johtaja, joka haluaisi antaa vastuuta ja tilaa muiden ajattelulle, huomaakin tarjoavansa valmiita vastauksia ja ottavansa asioita omiin käsiinsä. Toinen, joka arvostaa erilaisten näkökulmien kuulemista, saattaa haastavassa keskustelussa alkaa puolustaa omaa kantaansa niin ponnekkaasti, ettei enää oikein kuule, mitä muut yrittävät sanoa.
Näillä tilanteilla voi olla vaikutuksia paitsi johtajan omaan onnistumiseen myös ihmisten väliseen luottamukseen, yhteistyöhön ja päätöksentekoon. Ja aivan kuten urheilijan kohdalla, kysymys ei välttämättä ole osaamisen puutteesta, vaan siitä, mikä estää meitä hyödyntämästä osaamistamme ja toimimasta omien tavoitteidemme ja periaatteidemme mukaisesti.
Oivalluksesta toimintaan – ja toistojen kautta uudeksi tavaksi toimia
Oman toiminnan ymmärtäminen on kuitenkin vasta alkua. Vaikka coaching-keskustelussa syntyisi kuinka hienoja oivalluksia, ne eivät vielä takaa, että osaamme toimia seuraavassa haastavassa tilanteessa uudella tavalla. Vanhoilla toimintamalleilla kun on taipumus aktivoitua juuri silloin, kun niitä vähiten kaipaisimme.
Huippu-urheilussa ymmärretään hyvin, ettei uutta taitoa tai toimintatapaa vain oivalleta, vaan sitä harjoitellaan, kokeillaan ja vahvistetaan toistojen kautta. Sama pätee johtamiseen. Myös tuore johtamisvalmennuksen tutkimus tukee ajatusta siitä, että opittujen toimintatapojen siirtymistä arkeen voidaan vahvistaa oikea-aikaisilla muistutuksilla, jotka auttavat pitämään oman kehittymistavoitteen mielessä.
Siksi kannustan usein valitsemaan yhden, korkeintaan kaksi asiaa, joihin haluaa tietoisesti kiinnittää huomiota. Se voi olla pieni muistutus ennen tärkeää keskustelua, oman hengityksen rauhoittaminen, huomion siirtäminen itsestä toiseen ihmiseen tai päätös kuunnella loppuun ennen kuin tarjoaa ratkaisua. Oleellista on löytää juuri itselle sopiva tapa toimia ja pitää sitä tietoisesti harjoittelun kohteena.
Harjoitteluun kuuluu myös se, ettei aina onnistu. Joskus vanha toimintamalli vie voiton, vaikka kuinka olisi päättänyt toimia toisin. Silloinkin voi oppia jotain, kunhan malttaa pysähtyä tarkastelemaan tapahtunutta ilman turhan ankaraa sisäistä tuomaria.
Ja vähitellen pienistä tietoisista valinnoista voi muodostua uusia, luontevampia tapoja toimia – myös niissä tilanteissa, joissa oma osaaminen tuntui aiemmin olevan hukassa.
Kolme coaching-kysymystä onnistumisen tueksi
Näitä kysymyksiä voi hyödyntää niin urheilusuorituksiin kuin johtamisen arjen tilanteisiin valmistautuessa, niiden aikana ja niiden jälkeen:
-
Ennen tilannetta: Miten haluan olla ja toimia tässä tilanteessa? Mihin tunnetilaan haluan virittäytyä?
-
Tilanteessa: Mihin haluan suunnata huomioni juuri nyt?
-
Tilanteen jälkeen: Mikä meni hyvin? Mitä haluan muistaa tai tehdä toisin seuraavalla kerralla?
Christina Forssell
Executive & Leadership Coach (MCC, ICF-cert.), henkinen valmentaja

