Skip to content
pexels-photo-722014.jpeg
Sirkku Heinonen7.2.2018 13:221 min read

Hyvä johtaminen – laatua vai erinomaisuutta?

Osallistuimme toissa viikolla Tukholmassa Nordic Business Forumiin. Seminaareissa on se hyvä puoli, että pimeässä salissa istuessa ajatukset saavat juosta melko vapaasti huolimatta siitä, mitä milloinkin puhutaan. Siinä rauhassa istuessa ehtii poimia ja pohtia monenmoisia asioita.

Eniten erilaisia ajatuskulkuja sain Seth Godinin varsin polveilevasta puheenvuorosta. Hän näytti mm. videopätkän intialaisesta leivänteosta. Se on hauska esimerkki niin toistojen merkityksestä, taituruudesta, loistavasta yhteistyöstä kuin juuri oikea-aikaisesta toimituksestakin. 25 sekunnin ”leipävälipalan” voit katsoa tästä.

Me Juuriharjassa ajattelemme yhteistyötaitojen kovan ytimen muodostuvan vuorovaikutustaidoista, yhdessä ajattelemisen taidoista, tunnetaidoista, reflektoinnin taidosta ja päätöksentekotaidoista sekä näiden taitavasta johtamisesta. Hyvä, että en intoutunut väliaplodeihin kun Godin totesi vihaavansa termiä ”soft skills”. Niin minäkin. Nämä ”pehmeät taidot” jos mitkä ovat ne taidot, jolla hyvä tulos tehdään. Juuriharjan mallista ja näistä aiheista kannattaa lukea lisää täältä.

pexels-photo-722014.jpeg

Jos et tiedä, et voi ottaa vastuuta. Jos tiedät, et voi olla ottamatta vastuuta.

Johtamisessa tarvitaan enemmän vastuuta kuin auktoriteettia. Vapaudenpatsaan sijaan Godin haastoikin pystyttämään Vastuunpatsaan. Itse ajattelen useimmista asioista joko-tain sijaan sekä-että. En niin, että meidän pitäisi pystyttää Vastuuvapaudenpatsas. Ei todellakaan. Näitä tämän patsaan ympärillä pörrääviä meillä on jo aivan riittävästi.

  • Mutta mikä on oikea määrä vapautta ja vastuuta?
  • Ja kumpi tulee ensin?
  • Ja kumpaa sinun yrityksessäsi pitäisi ruokkia enemmän?

Erinomaisuus = miten toimii ihminen joka välittää

Meillä puhutaan usein laadusta ja sen merkityksestä. Laatua on se, että palvelu tai tuote vastaa määriteltyjä ominaisuuksia. Se on tavallaan vain ja ainoastaan tae siitä, että tuote tai palvelu vastaavat siitä annettua kuvausta. Laatua ei hyvällä tahdollakaan voi pitää minään kilpailuetuna.

Erinomaisuudesta puhuttaessa Godin esitti näkemyksenään, että erinomaisuus on toimimista sellaisella tavalla, kuin toimii ihminen, joka välittää. Tätä voisimme pohtia yhdessä lisää.

  • Mikä on erinomaisuutta johtamisessa?
  • Miten toimii sellainen johtaja, joka välittää?
  • Edustavatko sinun johtamistekosi laatua vai erinomaisuutta?

PS. Johtajuudesta viis, jos meillä kaikilla olisi sellainen mielenlaatu kuin Steve Wozniakilla. Hänen varsin jäsentymättömän puheenparren paras puoli oli se pikkupoikamainen innostus, jolla hän sattumuksistaan ja asioistaan kertoili. Ja se, miten hän määritteli onnellisuuden: jos päivässä on ollut enemmän hymyilyä kuin hymyttömyyttä, hän voi todeta olleensa onnellinen ;)

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT