Skip to content
IMG_0041
Tuula Virkkula28.5.2019 17:09< 1 min read

Juuriharja 10 vuotta

Aurinkoiset juhlat vietettiin yritysten ja yksilöiden kasvutarinoiden äärellä, hyvässä seurassa. Uunituoreena juuriharjaajana sain heti kättelyssä mahdollisuuden päästä kurkistamaan uuden työpaikkani kulttuuriin sen asiakkaiden ja kumppaneiden näkökulmien kautta Juuriharjan 10-vuotisseminaarissa.

Asiakkaiden hyvin erilaisten ja ainutlaatuisten kasvu- ja uudistumiskertomusten yhteisenä nimittäjänä kulki yksilön ja yhteisön kasvupolkujen kietoutuminen toisiinsa. Ihailtavaa oli ”juuriharjattujen” asiakkaiden kyky reflektoida rohkeasti oman ajattelunsa ja toimintansa kehittymistä erilaisissa kasvuvaiheissa.

IMG_0041

 

IMG_0042-1

 

Itse sain tärkeän muistutuksen siitä, että oppimisen ja kasvun poluille ei voi astua heti mukavuusalueen rajan toisella puolen, vaan ensin on hetki kuljettava epävarmuuden ja pelkojenkin maisemissa. Onneksi kokemus on jo opettanut sen, että pian tämäkin vaihe on ohi.

 

dc93108d-f889-4a53-a178-1069db4f4384

 

IMG_0039

 

Päivän aikana muisteltiin tietysti myös Juuriharjan synty- ja kasvutarinaa. Työn tärkeä arvopohja oli läsnä jo syntymähetkessä, mutta puettiin puhuttelevaan muotoonsa vasta vähän myöhemmin. Eloonjäämisoppeja saatiin heti alkumetreillä haastavassa taloussuhdanteessa, ja uudelleen tulevaisuuden kasvupanostusten viedessä liikaa fokusta tärkeästä perustehtävästä asiakkaiden luona.

 

IMG_0052-1

 

IMG_0078

 

Juuriharja syntyi halusta tehdä hyvää. Hyvän tekemisen tarkoitus löytyy lähes jokaisen organisaation syntytarinasta. Se on ajan saatossa voinut unohtua, eivätkä erilaiset fuusiomyllerrykset ja brändiuudistukset aina auta meitä alkuperäisen hyvän tarkoituksen muistamisessa. Muistatko sinä, mikä olikaan se hyvä ja kaunis asia, jota varten sinä olet töissä juuri teillä?

 

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT