Juuriharja blogi

Ensimmäinen työpäivä PEACEn pihan kimpussa

8.3.2008 16:01 Kategoriat: Operaatio Juuriharja, Operaatio Juuriharja matkablogi

orstaiaamuna pääsimme vihdoin töihin. Kunnianhimoiset johtajamme pitivät ensimmäisen työmaapalaverin jo aamiaispöydässä. PEACEssa seurasi hetken hämmennys, kun paikallinen asiantuntija ei ollutkaan paikalla. Hän oli käynyt jo tuntia aiemmin ja lähtenyt sitten hakemaan vielä joitakin tarvikkeita.

Hetken päästä PEACEn johtaja Gudrun ehdotti, josko vain ryhtyisimme töihin. Ajatus oli odottamaton, mutta totesimme, että sehän on hyvä ajatus ja pomomme ohjasivat meidän vitkastelematta työn touhuun. Hikinen uurastus alkoi.

Innovaatiot seurasivat toistaan ja prosessit kehittyivät. Laatat irtosivat hurjaa vauhtia ja siirsimme ne vajaan talteen. Johtajat muistuttivat meitä juomisen tärkeydestä ja kehottivat lepäämäänkin välillä.

Kommunikaatiotapaan kiinnitettiin paljon huomiota ja johtajat panostivat oman valitun kehittymiskohtansa ratkomiseen uudella tavalla. Kaikille yhteistä oli vahva motivaatio saada paljon aikaan ja välillä unohtui toisten toiminnan seuraaminenkin. Samoin tapahtuu varmasti kotoisessakin työntouhussa usein: tavoite saada ”tämä” valmiiksi ajaa pidemmän tähtäimen tavoitteen (esim. kehittyminen) ohi. Lounaalla muistikirjat olivat kuitenkin kovassa käytössä, kun kirjasimme huomioita illan purkua varten.



Käsittämätöntä on, että saimme purettua koko alueen laatat yhdessä päivässä! Osa ryhmästä kertoi hiljaa ajatelleensa jo edellisen päivän visiitillä, että purku tempaistaan yhdessä päivässä. Onneksi he eivät vielä silloin kertoneet sitä meille kaikille!



Valmennukseen osallistuva joukko on valmentajan näkökulmasta unelma: kaikki ovat motivoituneita, osaavia ja taitavia. Illan purussa tuli esille kyky tehdä oivaltavia huomioita sekä antaa palautetta samoin kuin Herrankukkarossa jo aiemmin. Kävimme koskettavia keskusteluja ja teimme avaavia huomioita toisistamme ja itsestämme. Pohdimme myös sitä, miten kaikki nämä oivallukset siirtyvät kotoiseen työelämään. Yhtymäkohdat tuntuivat vahvoilta.

Kategoriat: Operaatio Juuriharja, Operaatio Juuriharja matkablogi

Jari Salo

Kirjoittanut Jari Salo

Pysy ihmisenä. Tilaa Juuriharjan blogi.