Skip to content
Juuriharja_toimisto.jpg
Erika Heiskanen9.12.2014 15:592 min read

Voisiko palautteen antaminen ja vastaanottaminen olla helppoa ja hauskaa?

Muistatko, kun opettelit kävelemään? Tai ajamaan polkupyörällä? Se oli aluksi varsin hankalaa ja pyllähdyksiä sattui useammin kuin olisi toivonut. Paria vuotta myöhemmin, polvet olivat ruvella ja kyynärpäät mustelmilla yhä harvemmin. Nyt molemmat todennäköisesti sujuvat mutkattomasti, ellei ole alla jäätä tai liian kova tilannenopeus päällä.

Palaute on oppimisen väline

Yllä kuvatun kaltainen oppimisprosessi pätee myös palautteen antamiseen ja vastaanottamiseen. Toistuva harjoittelu tuo tulosta ja saattaa innostaa niin, että palautetta tulee annettua ja pyydettyä jatkuvasti.

Palaute on keskeisin inhimillisen oppimisen väline. Saamme palautetta työstämme, asiakkailtamme sekä työtovereiltamme. Joskus palautetta saadaan kotonakin, ainakin toivottavasti. Palautteen avulla voimme hahmottaa, millainen toimintatapa vie parhaiten asioita eteenpäin ja toisaalta, miten toimimalla olemme toisille harmiksi, ellemme jopa esteeksi.

Johtajat ja palaute

Johtamisvastuussa olevilla palautteen antaminen ja vastaanottaminen on jo keskeinen osa työtä. Palautteen antaminen on keino johtaa ihmisiä ja organisaatiota toivottuun suuntaan. Palautteen vastaanottaminen on puolestaan keino reivata omaa johtamista niin, että se yhä paremmin palvelee ihmisiä ja tavoitteiden saavuttamista.

Sokeat pisteet esiin

Palautteen vastaanottaminen on myös keino kaventaa omia sokeita pisteitä. Se ei aina ole helppoa ja kivutonta, mutta emme voi ilman palautetta tulla tietoiseksi sellaisesta, mitä emme itse näe tai tunnista - jolle olemme sokeita. Voimme jopa luulla, että meillä ei ole sokeita pisteitä, jolloin olemme joiltain osin persoonamme kanssa täysin sokkona, vailla epäilyksen häivää.

Miten palautteen antamisessa ja vastaanottamisessa voi kehittyä?

Omassa työympäristössä voi harjaantua palautteen antajana ja vastaanottajana esimerkiksi seuraavalla tavalla:

1) Ryhdy ensin pitämään tukkimiehen kirjanpitoa alaisillesi antamasta palautteesta. Kirjanpidon tavoite on saattaa sinut tietoiseksi antamasi palautteen mahdollisesta painottuneisuudesta eri henkilöiden kesken sekä siitä, miten usein ylipäätään annat palautetta. On tärkeää, että jokainen saa palautetta sekä onnistumisistaan että parantamisen kohdistaan. Muista olla rehellinen ja vilpitön. Näe vaivaa tunnistaaksesi asiat, joiden takana seisot. Muista, että jokainen onnistuu jossain ja jokainen pystyy parantamaan jotakin.

2) Haasta itsesi parantamaan antamasi palautteen laatua. Tee huomioita ja havaintoja ja anna palautteesi tosiasioihin ja tekemiseen perustuen. Älä koskaan säti persoonaa.

3) Pyydä itsellesi palautetta. Huolehdi myös, että kuuntelet tarkkaan ja otat sen todesta. Vaikka sinulle väitettäisiin, että olet sini-puna-raidallinen, mieti, miten voisit tuota palautetta hyödyntää.

4) Tee parhaasi, että huomaisit "raidalliset" hetkesi. Tällä tarkoitetaan niitä tilanteita, joissa toimit saamasi palautteen mukaisesti. Arvioi, haluatko jatkaa niin vai haluatko muuttaa toimintatapaasi.

Yhteistyöilmapiiri vahvistuu palautteen avulla

Arjessa on syytä huomioida ihmisten tunteet ja antaa palautetta niin, että ihminen voisi palautteen kanssa toimia työssään yhä paremmin. Tee parhaasi yhteistyöilmapiirin vahvistamiseksi palautteen avulla. Varmista, ettei alla ole jäätä tai tilannenopeutesi liian suuri, jotta pyllähdyksiltä vältyttäisiin.

Haluatko lisätietoja?

Jos haluat kiriä tässä jalossa taidossa ilman arjessa olevia liiketoimintariskejä, harkitse valmennusta. Operaatio Juuriharjan käyneet kertovat, että palautteen antamiseen ja vastaanottamiseen voi jopa jäädä koukkuun. Kotonakin on kuulemma tykätty. Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!

Juuriharja_toimisto.jpg

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT