Juuriharja blogi

Nero vai vanhaksi käynyt ja tavoille oppinut

2.3.2011 22:03 Kategoriat: Yhteistyötaidot, Ihminen ja ajattelu

EU-säädökset eläinten teurastamisesta ovat varsin tiukkoja. Syötäväksi tarkoitettua lihaa ei voi käsitellä missä vain ja miten vain, joidenkin mielestä ei oikein missään eikä mitenkään. Hyväksyttyjä teurastamoja ei ole jokaisessa niemessä ja notkelmassa. Teurastamon kannattavuus edellyttää tiettyä volyymiä. Harvaan asutuilla alueilla tämä johtaa käytännössä siihen, että eläimiä kuljetetaan joskus satoja kilometrejä pääsemään hengestään.

Maassa, jossa on kirjastoauto, kauppa-auto, rehuauto ja ties mitä kärryjä, ei osata laittaa teurastamon alle renkaita? Vähemmän laitos kärsii tien päällä kuin eläimet. Ja jos olet onnistunut kovettamaan sydämesi niin, että eläinten hyvinvointi ei kiinnosta, mieti edes sitten lihan laatua, joka ei stressatessa parane.

Miten tämä kaikki liittyy nerouteen? Ei välttämättä mitenkään. Mutta se voi myös liittyä aivan ytimeltään nerouteen, nimittäin kykyyn ajatella ja löytää uusia ratkaisuja.

Ratkaisuja voidaan hakea monella tapaa. Kurkataan kahta hyvin erilaista vaihtoehtoa, konvergoivaa ja divergoivaa ajattelua. Ne voivat kuulostaa monimutkaiselta ja kurinalainen toteutuskin on haastavaa, mutta perusidea on molemmissa yksinkertainen.

Konvergoiva ajattelu on ehkä se vallitsevampi lähestymistapa teknologiakeskeisessä nykymaailmassa. Siinä otetaan ongelma ajattelun keskipisteeksi ja sitten kootaan sen ympärille asiaan liittyviä tekijöitä. Tavoitteena on usein yksi, oikea ratkaisu. Tämä ajattelutapa on tyypillinen matematiikassa ja teknologian eri osa-alueilla. Tämä on myös se ajattelun laji, jota testataan erilaisissa älykkyystesteissä.

Kuvana konvergoiva ajattelu näyttäisi siltä, että keskellä on ongelma ja sen ympärillä ongelmaan liittyvät faktat. Nämä faktat rajaavat oikean vastauksen.

Teurastamo-keskustelussa nämä faktat voisivat olla vaikkapa EU-säädökset, karja- ja muiden lihatilojen sijainti, logistiset yhteydet, teurastamon kannattavuus, jne. Näiden tekijöiden rajoissa etsittäisiin mahdollisimman toimivaa ratkaisua.

Divergoiva ajattelu on tämän vastakohta. Siinä on kyseessä kyky löytää vaihtoehtoisia ratkaisuja jonkin ärsykkeen pohjalta. Ärsyke, joka voi myös olla ongelma, on jälleen kuvan keskellä, mutta fokuksessa onkin siitä sinkoilevat ratkaisut, ideat. Tavoitteena on monta vaihtoehtoista ratkaisua, ei yksi ja oikea. Tässä ajattelutavassa ei oikeastaan edes uskota yhden ja oikean ratkaisun olemassaoloon. Tätä ajattelutapaa voitaisiin pitää ehkä taiteellisen ajattelun lähtökohtana.

Mitä divergointi tuottaisi elintarvikkeeksi tarkoitetun lihan teurastamisen haasteille? Katsotaanpa. Julkisuudessa on jo ehdotettu, että pyrittäisiin muuttamaan lakia niin, että pieniä määriä voitaisiin teurastaa myös tiloilla. Virkamiehet ovat osuvasti todenneet, että silloin saattaisimme riskialttiiksi porojen teurastuksessa nyt sallitut vapausasteet. Ratkaisulla voisimme siis tuottaa vain isomman ongelman. Ja jos olemme tarkkoja, ehkä tässä on kyse kuitenkin siitä, että on toimittu konvergoivan ajattelun puolella: on tunnistettu reunaehto ja pyritty muuttamaan sitä. Tosin se on jo keskivertoa parempi saavutus. Usein reunaehtoja ei osata kyseenalaistaa millään tavalla.

Mutta, divergoidaanpa nyt. Jos meillä on keskipisteessä teurastus syrjäkylillä EU-direktiivien mukaan, millaisia ratkaisuideoita siitä voisi tuottaa? Tai oikeastaan. Minä divergoin jo parhaani mukaan heti alkuun tuuppaamalla pyörät teurastamon alle. Jatka sinä siitä.

Omaa kykyäsi divergoida voit testata vaikkapa keksimällä paperiliittimelle erilaisia käyttötapoja. Keskiverto aikuinen keksii 10-15 eri käyttötapaa. Hyvät keksivät parisataa ja huiput jopa tuhat. Huiput tosin luovat siinä samalla aivan uudenlaisen paperiliittimen.

Perustelen vielä lopuksi otsikkoni. Divergoivaa ajattelua on tutkittu ja on huomattu, että lapset menestyvät siinä hyvin. Lastentarhaikäisistä neroja divergoivassa ajattelussa on - kyllä, uskomantonta - 98 %! Viitisen vuotta myöhemmin samasta joukosta neroja on enää 32 %, teini-ikäisistä noin 10 % ja toisessa aineistossa yli 25-vuotiaista aikuisista vain 2 %. Kyse on siis taidosta, jonka useimmat meistä hukkaavat vuosien varrelle.

Joskus tuntuu siltä, että matkan varrelle hukkuu muutakin arvokasta, kuten kyky heittäytyä tilanteeseen täysillä ja nauraa hervottomasti ilosta.

Miten sinulle on käynyt? Oletko nero vai vanhaksi käynyt ja tavoille oppinut? Ja miten teillä organisaatiossa on tapana ratkoa asioita, uskallanko edes kysyä?

Erika

Kategoriat: Yhteistyötaidot, Ihminen ja ajattelu

Erika Heiskanen

Kirjoittanut Erika Heiskanen

Pysy ihmisenä. Tilaa Juuriharjan blogi.