Juuriharja blogi

6. työpäivä: Kohti uusia alkuja

13.10.2010 13:00 Kategoriat: Operaatio Juuriharja, Operaatio Juuriharja matkablogi

Aamu starttasi uusille urille, kuten päivän johtajien valitsemaan teemaan ”Kohti uusia alkuja” hyvin osuu. Aamujumpan meille veti Väinö, paikallinen rakennusmestari. Niin hauskaa lämmittelyä meillä ei vielä ole ollutkaan. Toisiamme kohti tuleminen kamelikävelyllä sai aikaan aikamoisen hihityksen aallon.

 

20101012-179-2

 

Yksi eettisen johtamisen elementeistä on tehokas toiminta, joka ei ole revitty ihmisten selkänahasta vaan tekemisen tapojen innovaatioista. Tänään näimme kehitysloikkia niin betonin tekemisessä kuin tiilten siirtämisessä paikasta toiseen. Ja molemmissa tapauksissa yhdessä sai aikaan enemmän kuin yksin!

 

Päivä oli haikea, viimeinen päivämme työmaalla. Se, mitä meiltä jäisi kesken, lepäisi Väinön harteilla saattaa valmiiksi. Nämä yhteiset päivät oppimisen ympärillä toivat meidän lähelle Väinöä ja Rafaelia, rakentamisen osaajia, sekä catering lady Hileniä ja hänen apulaistaan Vilkaa. Halusimme nostaa maljan yhdessä heidän kanssaan ja mango-mehu virtasi iltapäivän juhlallisuuksissa. Koska olemme tulleet jo läheisiksi, oli paikallaan antaa myös Juuriharja-paidat uusille kumppaneillemme.

 

Olemme päivittäin matkanneet työmaalle ja sieltä pois Katuturan kaupunginosan halki. Osa Katuturaa on hökkelikylää, jossa perheet elävät vielä tavallistakin tiiviimmin. Silmiin pistävää on se, että hymy on herkässä, pienistä ei valiteta.

 

20101012-9-1

 

Huomenna on vapaapäivä. Ei betonin tekoa, ei tiilten siirtämistä.

 

Last day on site. Melancholy. Buuhuu. Well, not quite. The day was full of hard work and experimenting with new modes of behaviour. Concentration! We also made giant leaps in process development to make things happen. More concrete and faster!

Kategoriat: Operaatio Juuriharja, Operaatio Juuriharja matkablogi

Erika Heiskanen

Kirjoittanut Erika Heiskanen

Pysy ihmisenä. Tilaa Juuriharjan blogi.