Skip to content
Erika Heiskanen8.4.2011 1:00< 1 min read

1. työpäivä: Hommat käyntiin!

Ensimmäinen työpäivä käynnistyi kansalaisvelvollisuuden täyttämisellä. Kävimme suurlähetystössä äänestämässä ja nauttimassa vaalikahvit. Kahvittelu oli perusteltua, koska vaalihuoneisto on mitoitettu maksimissaan kolmelle hengelle kerrallaan: yksi äänesti ja kaksi mahtui odottamaan. Kahvit nautimme vaalihuoneiston terassilla tiikerikakun kera.

Saavuimme työmaalle innon ja jännityksenkin sekaisin tunnelmin. Päivän johtajina toimivat Ilkka ja Raimo, jotka saivat meidän yllättävän nopeasti täyteen työn touhuun. Yllätyksen eivät loppuneet päivän alkuun. Myöhemmät yllätykset tosin olivat johtajista riippumattomia ja heidän joustavuuttaan ja reaktiokykyään koettelevia. Suunnitelmia muokattiin moneen kertaan, kun työtilanteet ja materiaalien saatavuus muuttui oletetusta.

PEACEn johtaja Hetty kävi kiittämässä panostamme. Ja mikäs siinä kiitellessä, saimme yhdessä päivässä valtavasti aikaan. Yli puolet PEACEn päärakennuksesta tuli raaputettua, paklattua ja maalattua ennen pakkautumista takaisin minibussiimme ja matkaamista majapaikkaan.

 

Illalla oli aika antaa palautetta päivän tekemisistä. Keskustelu oli antoisaa ja lämmintä. Opimme kaikki sekä itsestämme että toisistamme.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT