Skip to content
Riidasta rakentavaan ratkaisuun - rakennusalan ja yhteistyökyvykkyyden valmentajien apu konfliktien ratkaisuun
Annina Peisa ja Tarja Merikallio / Vison Oy sekä Tuula Virkkula ja Jari Salo / Juuriharja18.1.2022 18:212 min read

Kuinka löytää tie riidasta rakentavaan ratkaisuun?

Ristiriitoja ja konflikteja esiintyy kaikkialla ihmisten keskuudessa ja ne ovat luonnollinen osa ihmisen elämää. Kehitysjännitteet, yhteistyön hankaluudet ja eri intressien väliset ristiriidat kuuluvat olennaisena osana myös hankkeisiin ja urakoihin, niiden toteutusmuodosta riippumatta. Tapahtumaketju, joka syventää ristiriidat ihmisten välisiksi vakaviksi konflikteiksi ja osapuolten välisiksi riidoiksi on helppo tunnistaa jälkeenpäin.

JH blog 2022 Riidasta ratkaisuun

 

Konflikti – uhka vai mahdollisuus?

Konfliktit itsessään eivät ole ongelma vaan se, miten olemme osanneet niitä kohdata ja käsitellä. Hyvillä vuorovaikutustaidoilla, ihmisten jaksamisesta huolehtimalla ja ratkaisukeskeisellä asenteella päästään pitkälle. Konfliktien kohtaamistaitoihin kuuluu myös kyky tunnistaa tilanteessa, itsessä ja toisissa ne muutokset, joiden käsittelemättä jättäminen voi olla ”juurisyy” konfliktin tai riidan kehittymisessä. Konflikti on aina myös mahdollisuus parantaa yhteistyötä, oppia lisää itsestään ja löytää yhdessä uusia ja innovatiivisia ratkaisuja. Hankkeissa jännitteet ja ristiriidat tulevat tyypillisesti esiin:

  • henkilöiden,
  • ryhmien,
  • hankkeen taustaorganisaation tai
  • hankkeeseen osallistuvien organisaatioiden välillä.

Konfliktien ratkaisussa ensimmäinen askel on konfliktien varhainen havaitseminen ja niiden esiin nostaminen silloin, kun konfliktit ovat vielä pieniä ja helppoja ratkaista omin voimin.  Ongelmien suora esiin nosto, avoin kuuntelu, omien ja toisten tunteiden kohtaaminen, omien tulkintojen tarkistus sekä ymmärrykseen pyrkivän dialogin rakentaminen ovat tässä keskeisiä taitoja. Ne ovat myös taitoja, joita voi ja kannattaa opetella ja harjoitella.

Vuorovaikutustaidot, stressinhallintataidot ja konfliktien ratkaisutaidot ovat koetuksella erityisesti silloin, kun olemme ylikuormittuneita tai joudumme yllättäen ja valmistautumattomina paineisiin tilanteisiin. Pahimmillaan käy niin, että kohtaamme hankkeen vaikeimmat muutos- ja murrosvaiheet juuri silloin, kun olemme muutenkin kuormittuneita ja väsyneitä. Yllättäviinkin ristiriitatilanteisiin voi valmistautua etukäteen harjoittelemalla mm. kriittisen palautteen antamista ja vastaanottamista, sekä toisten ja omien tunteiden empaattista kohtaamista. Lohdullista on se, että pieleenkin menneen keskustelun voi aina ottaa uusiksi. 

Milloin kannattaa hakea ulkopuolista apua?

Ulkopuolisen apua voi hyödyntää vuorovaikutustaitojen kehittämisessä, haastavien keskustelujen fasilitoinnissa ja konfliktien selvittelyssä. Ulkopuolisen avun käyttö on erityisen suositeltavaa, kun: 

  • keskusteluissa ei itse päästä eteenpäin yrityksistä huolimatta, 
  • keskustelujen sävy uhkaa henkilöiden jaksamista ja terveyttä, 
  • keskusteluyhteys on katkennut ja yhteistyötä pitää kuitenkin jatkaa 
  • joku osapuoli/osapuolet näkevät heikot suoritukset ja yhteistyöongelmat aina muiden virheinä, eivätkä tunnista ja tunnusta omaa osuuttaan niissä,  
  • konfliktit ”kuuluvat ja näkyvät” jo ulospäin ja ovat uhka hankkeen ja sen osapuolten maineelle.

Joskus suhteet ovat vaurioituneet niin, että luottamusta ei pystytä täysin palauttamaan. Näissäkin tilanteissa on usein vielä paljon tehtävissä vaurioiden minimoimiseksi ja yhteistyön jatkumisen varmistamiseksi hankkeen loppuun saakka. Minimivaatimus konfliktin selvittelyssä on konfliktin syvenemiskierteen katkaisu ja asioiden käsittely turvallisesti niin, ettei tilanne ainakaan enää pahene.

Riidasta rakentavaan ratkaisuun: apuun rakennusalan ja yhteistyökyvykkyyden huippuvalmentajat

Juuriharjan ja Visonin yhdessä kehittämä ”Riidasta rakentavaan ratkaisuun” on matalan kynnyksen keino ehkäistä ja aukaista urakoissa syntyneitä erimielisyyksiä ja solmuja. Konseptissa yhdistyy Visonin rakennusalan ja Juuriharjan yhteistyökyvykkyyden valmennusosaaminen. Siinä keskeistä on edistää konfliktin osapuolten valmiuksia ja omaa toimintaa ristiriitojen ratkaisussa, jotta vältettäisiin yhteistyön kohtuuton vaikeutuminen,  taloudellisten ja inhimillisten riskien realisoituminen sekä ajautuminen pitkiin ja kalliisiin juridisiin sovittelumenettelyihin tai oikeusprosesseihin.

Palvelu räätälöidään tilanteen mukaan: Ennakoivassa tilanteessa annetaan valmiuksia ja ymmärrystä konfliktien ja ristiriitojen käsittelyyn olivatpa ne asioihin, erilaisiin toimintatyyleihin tai arvoihin liittyviä ristiriitoja. Kun ristiriidat ovat jo näkyviä ja hankkeen tuloksentekoa haittaavia konflikteja, tarjotaan lisäksi ulkopuolisen ohjaama, psykologisesti turvallinen ja tasapuolinen keskustelu- ja kehittämisprosessi, johon kaikki osapuolet sitoutuvat ja osallistuvat jo prosessin suunnitteluvaiheessa. 

Mikäli voimavarat, aikataulu tai välien rikkoutuminen ei enää mahdollista syvälle menevää dialogiprosessia, Riidasta rakentavaan ratkaisuun -valmennuskonsepti antaa ulkopuolisen tuen syvenevän konfliktikierteen pysäyttämiseen ja hankkeen viemiseen kunniakkaasti maaliin.  Koska ihmissuhdekonfliktit ovat kehittymismahdollisuuden ohella aina myös uhka ihmisten hyvinvoinnille, tarjotaan tarpeen mukaan myös yksilöllistä valmennuksellista tukea jaksamiseen ja hyvien keskustelujen varmistamiseen.

Otathan yhteyttä valmentajaamme Tuula Virkkulaan - kerromme mielellämme lisää Riidasta rakentavaan ratkaisuun -konseptin hyödyistä!

 

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT