Skip to content
juuriharjan_toimistolla.jpg
Mika Monto12.9.2013 11:21< 1 min read

Arvojohdettu Yritys

Olin vuosia sitten aloittamassa erään suuren suomalaisyrityksen koulutusrupeamaa eteläsuomalaisessa kongressihotellissa. Yrityksen pääjohtaja oli avaamassa ensimmäistä päivää. Parinkymmenen minuutin avaus oli luonteeltaan lämmin, kannustava, inspiroiva ja jopa isällinen. Ainoa tilanne, jossa puhe muuttui kiivaaksi ja selkeästi palavaa tunnetta sisältäväksi, oli hänen puhuessa yrityksen arvoista.

”Se, joka ei pysty elämään arvojemme mukaan, saa lähteä.” Näin pääjohtaja linjasi silmät palaen. Myös äänen sävy oli sellainen, että viesti teki mieli uskoa. Hän jatkoi muutamalla tosielämän esimerkillä, jossa työntekijä oli saanut lähteä toimiessaan arvojen vastaisesti.

Arvot ovat nykyajan merkitystä huutavassa (työ-)elämässä liima, joka pitää organisaatiot kasassa. Jos arvot määritellään organisaatiota vahvasti osallistaen, niitä noudatetaan linjakkaasti, tehdään päätöksiä niiden merkityksiin tukeutuen, yleisesti eletään kuten puhutaan, niin moni asia ihmisten arjessa helpottuu.

Yritys joko on – tai ei ole arvojohdettu. Arvot joko näyttelevät vahvaa roolia tai sitten niillä ei ole roolia lainkaan. Vasemmalla kädellä hoidetut arvoprosessit ovat yhtä tyhjän kanssa ja pahimmassa tapauksessa hyvää tarkoittava prosessi voi kääntyä itseään vastaan ja muuttua työntekijöiden mielessä vitsiksi. Arvoihin siis kannattaa panostaa – ja tehdä se kunnolla.

Mika

 

juuriharjan_toimistolla.jpg

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT