Skip to content
Kaisa Heiskala26.4.2010 17:12< 1 min read

Hellän dynaaminen kohtaaminen

Esa Saarisen Aalto-yliopiston Teknillisen korkeakoulun Filosofia ja systeemiajattelu -kurssin luennot alkoivat tänä keväänä joka kerta hellän dynaamisella kohtaamisella. Kanssakuuntelijoita tervehdittiin halauksin, kädenpuristuksin ja jotkut rohkeimmista myös poskisuudelmin.

Aluksi hellän dynaaminen kohtaaminen tuntui hämmästyttävältä. Halata nyt tuntemattomia teekkareita! Asiaa tarkemmin mietittyäni löysin kohtaamisista syvemmän merkityksen.

Ihmisten kohtaamisesta

Hellän dynaamisen kohtaamisen ymmärrän tavaksi kohdata asioita ja ihmisiä elämässä: varovasti ja kriittisesti mutta avoimen lempeästi. Tämä on mielestäni hyvä ohje elämälle, sillä kiireestä, stressistä tai jostain muusta (muka) tärkeämmästä asiasta johtuva poissaolevuus toisen ihmisen kohtaamisen hetkellä estää meitä kohtaamasta toisiamme aidon kiinnostuneesti.

Ihmisen käyttäytyminen on tältä osin hämmentävää. Kaikkihan me tiedämme, kuinka paljon ensivaikutelma merkitsee, mutta silti olemme kohdatessa aika-ajoin aivan jossain muualla kuin siinä hetkessä juuri sen toisen ihmisen kanssa.

Asioiden kohtaamisesta

Sama pätee asioita kohdatessa: herkästi torjumme asioita huolimattomasti ja perustelematta. Tämä tulee esille myös työelämässä, jossa pyritään (kenties myös yrityksen arvoihin kirjattuna) innovaatioihin, luovuuteen ja innostavuuteen. Liian usein torjumme huomaamattamme toisten ihmisten tai omat ideat. Kohdatkaamme jatkossa enemmän hellän dynaamisesti!

-Kaisa

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT