Skip to content
Erika Heiskanen8.10.2010 11:001 min read

2. työpäivä: Paikallista ristivetoa

Päivä alkoi hurmaavin lihastuntemuksin. Itse kullakin oli löytynyt aivan uusia lihaksia. Hyviä uutisia siis! Jotta nämä uudet tuttavuudet saatiin taas päivän juoneen mukaan, johtajat pyysivät  apua alaiseltaan resurssien aktivoimiseksi. Siitä syntyikin loistava aamujumppa, johon paikalliset asiantuntijatkin saatiin mukaan.



2. tyopaiva kuva 1

 

Päivässä johtotähtenä oli, että pidetään hyvä fiilis. Tähän panostettiin monessa kohtaa. Haasteena oli paikallisten asiantuntijoiden näkemykset etenemistavasta, jotka erosivat toisistaan. Yksi sanoi yhtä ja toinen toista. Tämä tuotti erilaisia haasteita myös johtamisviestintään: miten kertoa tilanteesta kantaen samalla itse vastuuta tilanteesta. Samalla herää kysymys, miten pitkälle voisi viedä läpi omaa näkemystä tilanteesta ja etenemisjärjestyksestä ja miten huolella on kuunneltava täkäläisiä. Miten toimimme vieraassa kulttuurissa? 

Päivän johtajat luottivat lujasti alaisiinsa ja antoivat toimintavapauksia. Ote tuotti runsaasti nautintoa ja tekemisen riemua. Haasteellisiksi osoittautuivat ne hetket, joissa joku ei ollutkaan kuunnellut tai ollut läsnä tai ymmärtänyt toimeksiantoa. Mitä minä nyt teen?

2.tyopaiva kuva 2

 

Paahteen voimistuessa kristallisoitui myös levon ja erityisesti varjon tarve. Lihaksissa työ painoi. Tai siis lihakset painoivat, tietenkin! Pienet ettonet olivat paikallaan ruumiin ja mielen virkistykseksi.

Iltapäivästä oli jo hakkuu- ja lapiohommissa yltiöpäistä synkkaa. Vuorot hakun ja lapion varressa vaihtuivat ja ”iskuja” laskettiin. Keskinäinen huolenpito oli tuntuvaa. Ja se tuntui hyvältä! Samalla heräsi kysymys, miksi me pidämme niin kovasti huolta toisistamme, miksi emme pidä huolta itsestämme? Onko siinä eettisen johtajan haaste, että sen lisäksi, että kantaa vastuuta töistä ja muista, huolehtisi myös itsestään?

 

2- tyopaiva kuva 3

 

 

The sun outdid itself today and we enjoyed the heat. In the morning waking up we found newborn muscles in our bodies eager to take on the days work! The theme of the day was keeping up the good spirit and under the blazing sun jokes were all over the place. And more importantly, continuous care for each other was there: “How are you doing?”; “Are you ok?” and “How many bottles of water have you drank today?”. Eventually it did raise the question why we are so interested in the well being of others and so ready to go the extra mile ourselves.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT