Erämaan jälkeen pistäydyimme Windhoekissa hankkimassa valikoidut tuliaiset  - sekä jännittämässä vaalituloksia. Sitten olikin jo aika siirtyä kotimatkalle.

Sujuvien lentojen jälkeen olemme nyt kaikki jälleen kotona. Väsyneinä ja paljon oppineina.

Iltapäivällä tutustuimme siihen, miten puolet pääkaupungin Windhoekin ihmisistä elää Katuturassa, slummissa.

Huomenna torstaina suuntamme ulos pääkaupungista. Se tarkoittaa korkeampia lämpötiloja, avarampia maisemia ja hyvin harvaa asutusta. Yhteydenpidolle se tarkoittaa katkosta, yhteyksiä ei ole. Blogikin vaikenee hetkeksi.

Muista, yhteyksien olemattomuus tarkoittaa myös puhelinyhteyttä. Meitä ei tavoita todennäköisesti edes tekstiviestillä ennen sunnuntaita 17.4.

Päivän johtajille Tuirelle ja Raimolle homma oli selvää: talo pitää viimeistellä ja piha pitää saada valmiiksi. Ja juomisesta pitää huolehtia.

Työhön ryhdyttiin luovasti ja itseohjautuvasti, nakit jaettiin kyllä kullekin. Ikkunan pokien viimeistely eteni, talon seinän ja sokkelin välinen raja kirkastui ja etupihan kivetys valmistuivat kohta kohdalta. Lounastauko oli tervetullut!

Johtajat kannustivat meidät lämpimästi lounaalta takaisin työn ääreen, tauon ilmeisesti venyttyä hieman. Iltapäivä tiheni kohti iltapäivän teehetkeä, joka olisi samalla loppukaronkka ja päätöspuheiden paikka.

Loppurutistuksen ollessa kuumimmillaan alkoi taivaalta ripotella vettä. Meillä tahti vain kiihtyi, koska tiesimme jo entuudestaan, mitä ripottelusta seuraisi. Kiveä juntattiin maahan kalanruotokuvioon siihen tahtiin, että harvoin näkee. Seuraava tiili oli aina juuri oikeassa kohdassa odottamassa laittajaansa ja laittajan nakkia vaihdeltiin parin rivin välein, jotta tahti pysyy yllä ja myös siksi, että kaikki pääsevät osallisiksi.

Lopulta taivas aukeni ja vettä tuli kaatamalla. Viimeiset kivet tuupattiin jo sellaisessa fiiliksessä, että sellaista harvoin kokee. Ylävitoset siihen päälle ja kipin kapin työvälineet suojaan ja sisätiloihin, kahvittelua valmistelemaan.

Loppujuhla oli koskettava ja tunnepitoinen. Uudet ystävät ja yhteinen uurastus taustalla saivat silmäkulmat kostumaan kun Hetty, PEACE Centren johtaja piti meille puheen. Ei ollut epäselvää, oliko työmme merkityksellistä.

Päivän johtajat Eva ja Ilkka ottivatkin tiukan otteen hyvinvoinnista ja varmistivat, että juominen sekä muut hyvinvointia tukevat seikat tulevat hoidetuksi. Molemmat johtajat olivat nautinnollisesti läsnä ja johtivat keskeltä. Heistä myös näki, että he tsemppasivat sen pohjalta, minkälaista palautetta he olivat aiemmin saaneet.

Diesel-tahti julistettiin työotteeksi, hiljaa hyvää tulee. Jossakin kohdin jotkut vähän salaa innostuivat hiekan kärräämisestä, mutta johto puuttui asiaan ja palautti tahdin kohtuulliseksi.

PEACEn talon viimeistely eteni kovaa vauhtia ja pihassakin syntyi valmista jälkeä. Opimme laatoittamaan!

Lisäjännitystä päivään toi kansallisen tv-kanavan haastattelu. He olivat kiinnostuneita kuulemaan mitä me täällä teemme ja mitä me olemme oppineet.

Huomenna on viimeinen työpäivä ja illalla mietimme, miten osaisimme paikallista kulttuuria kunnioittaen kiittää sekä PEACEa että Hansia ja Mr. Plattia avusta ja tuesta.

Päivä oli lämmin, lämpimin tähän asti ja saimme olla erityisen tarkkana nestetasapainon kanssa. Ensimmäistä kertaa resurssien ja työhyvinvoinnista huolehtiminen tuli näin konkreettisesti esille, vaikka siitä on puhuttu päivittäin.

Lämpötila ja sen mukanaan tuomat haasteet antoi tilaisuuden myös jämäkkyyden harjoittamiselle, kun kaikki eivät aivan yhtä innokkaasti tarttuneet pulloon ohjeistuksesta huolimatta.

Työote oli rento ja johtamista tehtiin huomaamattomasti ja kannustavasti. Siinä oli mukava ahertaa.

Saavuimme työmaalle ja löysimme työnjohtaja Mr. Plattin PEACEn portin ulkopuolelta. Liityimme hämmentyneeseen joukkoon. Selvisi, että Pedro, jonka piti tulla päästämään meidän keskukseen ja työnteon kimppuun, ei ollut tullut, eikä hänen puhelimensa vastannut.

Mr. Platt soitti eri numeroihin, kunnes löytyi henkilö, joka sanoi pääsevänsä tulemaan avaamaan portin ja kytkemään hälytyksen pois päältä. Jatkoimme odottelua ja ryhdyimme jo hieman hommiinkin, mitä nyt pystyimme aidan ulkopuolta rapsuttamaan.

Hieman myöhemmin, ollessamme edelleen aidan ulkopuolella, Pedro saapuu vuolaasti anteeksi pyydellen paikalle. Hän on nuorempien sisarustensa huoltaja ja oli joutunut veljensä allergiakohtauksen vuoksi huolehtimaan hänet ensin lääkäriin. Pedro on 21-vuotias ja hän huolehtii kolmesta nuoremmasta sisaruksestaan.

Päästyämme työmaalle päivän johtajat Ilkka ja Tuire tiukensivat otettaan. Tiukkuus tosin on ehkä väärä sana, koska he nostivat tavoitteiksi itsenäisen ja yksilöllisen työskentelyn, suhteiden solmimisen paikallisiin sekä hyvän alaistyöskentelyn.

Päivän aikana aherrettiin sujuvasti moninaisissa tehtävissä. Iloista odotusta tulevasta toi tiilien ilmestyminen työmaalle. Ehkä vielä pääsemme laatoittamaan pihaa?

Päivän johtajina toimivat Eva ja Tuomas. Ensimmäinen tunnelmaa nostattava työmaakokous pidettiin jo matkalla ja työhön ryhdyttiin kovalla vauhdilla perille päästyämme.

Päivän johtamista haastoi toisinaan ikään kuin matriisissa toimivat PEACEn johtaja Hetty ja työmaata johtava Mr. Platt. Ohjeet ja toiveet vaihtelivat ja olivat hetkittäin jopa ristiriidassa näkökulmasta riippuen.

Päivän johtajat saivat meidät kuitenkin keskittymään työntekoon ja saimme paljon valmista aikaan. Etupiha tuli tasoitettua ja talon maalaus eteni kohti valmistumistaan. Ikkunanpuitteitakin saimme jo rapsutettua maalausta varten.

Koskettavien palautekeskustelujen jälkeen puhuimme omasta vastuusta ja vastuunkantamisen rajoista aiemman lukutehtävän pohjalta. Ei ole helppoa määritellä miten pitkälle missäkin tilanteessa kantaa vastuuta tapahtuman tunnelmasta, lopputuloksista ja jälkitunnelmista. Joskus tekee mieli antaa takaisin, vaikka se pilaakin hetken tai lisää väärinkäsitysten pitkää listaa.

Saavuimme työmaalle innon ja jännityksenkin sekaisin tunnelmin. Päivän johtajina toimivat Ilkka ja Raimo, jotka saivat meidän yllättävän nopeasti täyteen työn touhuun. Yllätyksen eivät loppuneet päivän alkuun. Myöhemmät yllätykset tosin olivat johtajista riippumattomia ja heidän joustavuuttaan ja reaktiokykyään koettelevia. Suunnitelmia muokattiin moneen kertaan, kun työtilanteet ja materiaalien saatavuus muuttui oletetusta.

PEACEn johtaja Hetty kävi kiittämässä panostamme. Ja mikäs siinä kiitellessä, saimme yhdessä päivässä valtavasti aikaan. Yli puolet PEACEn päärakennuksesta tuli raaputettua, paklattua ja maalattua ennen pakkautumista takaisin minibussiimme ja matkaamista majapaikkaan.

Illalla oli aika antaa palautetta päivän tekemisistä. Keskustelu oli antoisaa ja lämmintä. Opimme kaikki sekä itsestämme että toisistamme.

Kävimme saavuttuamme tutustumassa tulevalla työmaalla ja hoidimme käytännön asioita päivän mittaan. Monet kysymykset saivat vastauksensa, vaikka paljon jäi vielä ihmeteltävääkin. Huomenna käytännön kokemukset kertovat varmasti paljon enemmän.

PEACE Centre, jossa teemme työprojektimme ja joka samalla tarjoaa meille harjoittelukohteemme, on traumatisoituneiden auttamiseen keskittynyt järjestö. Maassa, jossa rauha löytyi noin kaksikymmentä vuotta sitten, on vielä sotatraumojen sekä niiden kerrannaisvaikutuksena perheväkivallan ja muunkin väkivaltaisuuden laahus vielä voimakkaana. Tärkeää työtä riittää. Kansakunta nousee kovin hitaasti jaloilleen silloin, kun osa energiasta menee päivittäisestä väkivallasta toipumiseen.

Huomenna käymme työhön, nyt myös fyysisesti valmennuksellisen työn lisäksi. Jännittävää ja innostavaa!

Päivitämme tätä blogia mahdollisuuksien mukaan, mutta kokemuksesta tiedämme, että käytännön haasteita tulemme kohtaamaan. Pyydämmekin lukijoilta kärsivällisyyttä. Sinnikkyys palkitaan ja tekstiä sekä kuvia ilmestyy viimeistään muutaman päivän viiveellä.

Kaikki kommenttinne ja terveiset ovat tervetulleita blogiin!