Operaatio Juuriharja 2009

Pitkä lentomatka on takana ja arki edessä. On jotenkin hiljainen olo. Kokemus tuntuu niin suurelta, ettei se mahdu suusta ulos. Kenties se ei mahdu vielä kokonaisena edes päähän, on vasta sydämessä matkalla ylöspäin.

Monet oivallukset ja laventunut ymmärrys hakevat tietään ulos meistä, kohti toimintaa ja tekemistä. Sopivan otteen etsiminen ja löytäminen vie aikaa meiltä kaikilta, toivottavasti ympäristömme on kärsivällinen. Voi olla, että matkakertomuksenkin saaminen meiltä kestää, kun sopivia sanoja ei tunnu heti löytyvän. Jotenkin tuntuu, että sanavalinta on joko latistava tai naivi, liian pieni tai liian suuri.

Väistämätöntä on, että jotakin täältä pesee. Odota rauhassa, annamme itsestämme kyllä.

Takaisin Windhoekissa päälimmäinen huoli oli tuliaiset. Halu ilahduttaa läheisiä oli voimakas ja kaikenlaista kertyikin kapsäkkeihin. Onneksi runsaat tuliaiset Namibian suuntaan olivat vapauttaneet tilaa laukuissamme.

Ennen viimeisen päivän shoppailua valmistauduimme kuitenkin lähetystön illallisille jännittäen, josko mahdumme edelleen asuihimme. Matkan eväät ovat olleet siinä määrin maittavat, että epäilimme, että nappi saattaa hieman kiristää. Onneksemme kaikki saivat kurottua housut ja hameet päällensä ja olimme edustava näky illallisella. Solmimme lämpimiä kontakteja paikallisiin liikemiehiin.

Viimeisenä päivänä työskentelimme vielä PEACEn henkilökunnan kanssa.

Saavuimme Büll Sportiin ennen lounasta. Tämä sopi meille hyvin, koska suuria kysymyksiä kyti mielessämme: miten toimimme kotiin palattuamme, miten kerromme oppimastamme ja miten uusiin ajatuksiimme reagoidaan. Kävimme pähkinän kimppuun.

Lounaan jälkeen nousimme jeeppiin tietämättä, minne olemme menossa. Lähdimme nousemaan jyrkkää vuoristotietä kohti korkeuksia. Ylhäällä ajatus riensi. Oman elämän arviointi ja tarkastelu antoi paljon ajateltavaa. Takana on paljon kokemuksia, eri tavoin rikastuttavia oppimistapahtumia. Mitä mahtaa olla edessä?

Illalla emme päästäneet itseämme yhtään helpommalla. Jatkoimme keskustelua niin pitkään kuin pysyimme hereillä.

Edellisen viikon tapahtumat risteilevät edelleen päässä samalla, kun uusia kokemuksia ja elämyksiä tulvii aistien välityksellä. Asioiden työstämisessä ei ole yöunia ja suihkua pidempää taukoa. Illallisellakin keskustelu hakeutuu omaan kehittymiseen, eettisiin dilemmoihin ja saatuihin kokemuksiin. Onneksi kaikki muutkin ovat halukkaita pohdiskeluun. Illan tunteina käydään antosia keskusteluja. Jäsentämistä tukee henkilökohtaisen coaching-prosessin jatkuminen.

Toisena iltana autiomaassa joukko päättää yöpyä majojen katoilla, tähtitaivaan alla. Näky on häikäisevä, linnunrata halkoo taivasta ja Etelän risti näyttää suuntaa. Nauravat gekot ja muu fauna osallistuu juhlaamme. Moni nukkuu syvemmin kuin moneen yöhön.

Aamulla matka jatkuu kohti Büll Sportia.

Matkalla autiomaahan päällekkäisten tehtävien suorittaminen jatkui. Samalla, kun ihailimme maisemia ja aivan uudenlaisia näkymiä, jäsensimme kunkin olemisen ydintä ryhmässämme.

Spreetshoogten jylhä näkymä, pudotus tasangolle, salpasi hengen. Lähestyvä punainen hiekka, Namib-Naukluftin autiomaa veti hiljaiseksi. Näkymien jylhyys ja kauneus tuntui olevan oikeassa suhteessa edellisen viikon kokemuksiimme. Tuntui hyvältä, että katse sai hakeutua horisonttiin ja ajatus vaeltaa pitkin poikin.

Hyvin ansaitun lepopäivän aamu kului läheisellä 50 000 hehtaarin farmilla villieläimiä ihmetellessä. Valkoiset sarvikuonot piirittivät jeepin ja pahkasiatkin olivat uteliaita.

Iltapäivällä suuntasimme kaupunkiin ensin ostoksille ja sitten slummiin Katuturan kaupunginosaan. Yli puolet pääkaupungin Windhoekin asukkaista asuu peltihökkeleissä. Muuttoliike kaupunkiin on vahva, eikä muuttajilla ole varaa rakentaa taloa.

Vierailimme mm. päiväkodissa, jossa on noin yhdeksän neliön peltihökkelissä päivittäin lähes 50 lasta. Henkilökunta vaikutti masentuneelta ja tahdottomalta. Jos se olisi ollut työmaamme, voi olla, että voimavaramme olisivat olleet liian kovalla koetuksella. Ainakin olisimme tarvinneet sen, että PEACE olisi hoitanut samalla henkilökunnan henkistä hyvinvointia.

Illalla nautimme viimeistä kertaa Immanuel Lodgen erinomaisista antimista.

Viimeisen tyopaivan teema oli lapsellisuus. Paivan johtajat delegoivat vastuuta tasaisesti ryhman kesken ja kertoivat, etta vihdoin oli lupa myos hullutella lasten kanssa. Aamulla saimme ensimmaiseksi valmennusta hullutteluun, kun keskuksen yksi opettaja opetti meille muutaman paikallisen lastenlaulun koreografioineen. Naama ei pysynyt peruslukemilla millaan, kun lauloimme ja vemputimme itseamme tahdissa.

Paivan mittaan kavimme jokainen tanssimassa ja pelleilemassa seka piirtamassa lasten kanssa vuorollamme. Hulluttelun aikana kaikki muut puursivat tyon valmistumisen eteen.

Iltapaivalla piha saatiin siivottua juuri ajoissa juhlia varten. Tunteet olivat pinnassa, kun marssimme puhtaissa t-paidoissamme tilaisuuteen. Paikalla oli kaupungin henkilokuntaa, mm. hanketta eteenpain PEACEn aloitteesta vienyt sosiaalityontekija seka korkeampikin viskaali. Myos kirkon edustus oli lasna, samoin vanhenpain yhdistyksen hallitus. Koko keskuksen henkilokunta, lapset ja me tyolaiset olimme myos ojennuksessa.

Ohjelmassa oli puheita ja lasten esityksia. Saimme kokea niin paljon lampoa ja kiitollisuutta, etta nenaliinat oli kaivettava esiin. Muurin mursi lopullisesti paikallinen tyonjohtaja Mr. Kahmann, joka oman kielitaitonsa ylittaen ylisti yhteistyotamme ja sen merkitysta. Han kertoi, etta olimme avanneet jotakin uutta ja lamminta hanen sydamessaan. Tunne oli ja on vahvasti molemminpuolinen.

Virallisen osuuden jalkeen alkoivat lasten juhlat. “Uima-allas” avattiin ja saimme seurata aivan rajatonta riemua ja vilsketta. Heittaydyimme viela tanssiin aikuisten kesken ja opettelimme kwasa kwasaa.

Lopulta oli aika lahtea pois. Matkalla oli autossa hiljaista. Nyt lahdemme autiomaahan ja olemme yhteyksien tavoittamattomissa, edes kannykkaverkkoa ei ole.

Saavuimme aamulla tyomaalle  intoa puhkuen. Toiseksi viimeinen paiva edessa ja paljon viela opittavaa ja tehtavaa. Syntyi sanaton hetki, kun silmiemme edessa “avautui” edellisen paivan tyon jaljet. Kovalla vaivalla kaivettu kuoppa, jonka pohja oli vihdoin saatu vaateriin, oli lahes taynna karkeaa hiekkaa ja soraa. Lasti oli selvasti kipattu siihen auton lavalta. Mita ihmetta?!

Asiaa selvitettyamme kavi ilmi, etta Otjoimuise Day Centren henkilosto oli ilmeisesti laskenut budjetin optimistisesti, eika rakenteilla olleeseen hiekkalaatikkoon ollutkaan varaa. Aloimme kiltisti tayttaa kuoppaa ja valmistaa pihaa seuraavan paivan juhliin.

Paivan aikana kaytimme paljon energiaa sen miettimiseen, missa homma on mennyt pieleen, onko joku vetanyt valista. Pohdimme myos sita vaihtoehtoa, etta keraisimme keskuudestamme tarvittavan summan. Saimme kuitenkin selkeat ohjeet tahdata seuraavan paivan valmistujaisjuhliin, joten ahkeroimme toiveistamme huolimatta kuopan taytossa. Tilanne kaihersi mielta.

Onneksi samalla saimme jatkaa maalaamista iloisilla vareilla. Paivan aikana ehdimme jo koristelun puolelle.

Illalla keskustelimme vakavasti siita, miten olimme alistuneet ns. ylhaalta annettuun kaskyyn tayttaa kuoppa. Miksi emme heti pysayttaneet tilannetta, selvittaneet faktoja ja vaihtoehtoja? Ehka olisimme sittenkin voineet saada hiekkalaatikon valmiiksi. Sitakaan ei voinut olla miettimatta, miten usein kotoisessakin arjessa tulee tehtya asioita, koska “nain nyt vaan taytyy tehda”? Perusteluksi kelpaa taloustilanne, kilpailijoiden toimet, hallituksen linjaukset ja milloin mikakin. Miten harvoin hoksaa, etta tilanne on viela aidosti auki, jotain on viela tehtavissa. Voi olla jopa mahdollista tehda taysin toisin.

Aamun ensivärit olivat sekavat: Suomessa kellot siirtyivät kesäaikaan ja älykkäät kännykkämme, jotka toimivat herätyskelloinamme, tekivät sen automaattisesti. Koko jengi heräsi tuntia liian aikaisin ja ihmetteli unenpöppörössä ristiriitaa muiden kellojen ja kännykän kellon välillä. Vähitellen joka huoneessa välähti, mistä on kysymys, ja pää iskettiin takaisin tyynyyn. Siihen astisen unen laadusta riippui ilmeen valoisuus itse kunkin kasvoilla aamiaispöydässä.

Työpäivä starttasi riehakkaasti: oman henkilökohtaisen tavoitteen laatiminen päivälle annettiin tehtäväksi jo automatkalle aamiaispöydästä työmaalle. Jokainen sai pohtia tavoitettaan vartin verran ja sitten se hiottiin päivän johtajien kanssa. Aamuvenyttelyn yhteydessä jokainen kertoi oman tavoitteensa koko ryhmälle.

Johto kertoi, että sunnuntai huomioidaan tunnelmassa ja tekemisen meiningissä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että työt tehtiin tehokkaasti ja ilolla.Takaisin majapaikkaan lähdimme tuntia aikaisemmin ja käytimme illan palautteeseen enemmän aikaa. Työtämme vauhditti iloinen virrenveisuu, joka kaikui lähistöjen pienistä kirkoista. Myös Otjomuise Day Centressä pidettiin kirkonmenot.

Päivän aikana tree housen eli puumajan rakentaminen eteni ja runko saatiin pystyyn.

Leikkikentän reunustukseksi suunniteltu aita vanhoista auton renkaista ja tolpista saatiin valmiiksi ja iltapäivällä pääsimme jo maalaamaan aitaa iloisilla väreillä. Työ oli antoisaa, kun samalla näki koko ajan, miten työ tuotti tulosta ja saimme valmista aikaan. Lisäksi ilahdutti se ajatus, että kun lapset maanantaina tulevat paikalle, he yllättyvät iloisen värisestä aidasta. Oma tunnelmamme oli korkealla ja työt sujuivat vauhdikkaasti.

Päivän pomot pitivät aktiivisesti huolta jokaisen tehtävistä, työturvallisuudesta ja juomisesta. Jämäkkyyttä, joustavuutta ja lämpöä itse kunkin työotteessa harjoiteltiin tuloksekkaasti. Edistyimme taas pätkän matkaa myös lähentymisessä paikallisten kanssa. Kenties teimme myös kulttuurisen läpimurron: päiväkeskuksen johtaja tuli hetkeksi maalaamaan kanssamme.

Illan palautteet ja illalliskeskustelut syvenivät taas edellisestä illasta. Kävimme harvinaisen avointa, suoraa ja rehellistä keskustelua. Keskinäisessä välittämisen ilmapiirissä on nähtävästi mahdollista saavuttaa mitä tahansa.

Aamulla saimme verrytellä viiden minuutin kävelyllä ja pienellä venyttelyllä kävelyn päälle. Lämmittely toteutettiin jo ennen työmaalle lähtöä ja kankeat raajat kiittivät tästä vetristelystä. Jatkuvassa fyysisessä rasituksessa kolmas päivä on perinteisesti se rankin, jolloin rento ja lämminhenkinen lämmittely tuli tarpeeseen. Jotkut väittävät, että kolmantena päivänä henkinenkin rasitus alkaa näkyä.

Johtajat käynnistivät työmaaneuvottelut paikallisten asiantuntijoiden kanssa heti saavuttuamme. Me muut odottelimme syrjemmällä ja yks kaks taustalta alkoi kuulua laulua. Radiolähetys oli ensimmäinen uskomus äänen lähteestä, koska laulu tuli moniäänisenä harmonioissa.

Uteliaina lähdimme seuraamaan ääntä ja kävi ilmi, että ääni kantautui kuitenkin työmaamme Otjomuise Day Centren toisesta huoneesta. Yllätys oli erityisen suuri, kun kävi ilmi, että ääni oli lähtöisin alle kymmenestä henkilöstä. Meidät kutsuttiin mukaan ja asetuimme innoissamme takariviin kuuntelemaan lahjakasta laulua. Johtajien hämmästys oli suuri, kun he saivat työmaaneuvottelut päätökseen ja koko porukka oli hävinnyt jonnekin.

Päivän mittaan päästiin myös käsiksi työntekoon, mikä oli tällä kertaa kovan työn takana. Saimme hajanaisesti erilaisia tehtäviä paikallisilta ammattilaisilta ja tehtävien sisältö vaihteli lennossa.

Tree housen pylväiden pystytys oli monivaiheista mittailua vaativa ja neljännen tolpan pystytys ylsi melkein jo farssiin, kun kuopan syvyyttä lisättiin kerta toisensa jälkeen viettävässä maastossa. Lopulta tolppa oli pystyssä ja tasassa muiden kanssa.

Vaiherikkaan päivän päätteeksi käydyssä palautekeskustelussa tultiin moneen otteeseen aamupäivän katoamistemppuun ja siihen liittyviin tuntemuksiin ja seuraamuksiin. Oman tilansa vaati myös edellisten päivien palautteiden ja niiden seurausten reflektointi. Palautteiden pohjalta oli muokattu omaa toimintaa monin tavoin päivän aikana ja käyty rankkojakin prosesseja. Palautteet rakentuvat jatkumoksi ja haastavat meitä aidosti pohtimaan omaa toimintaamme johtajina.

Illan mittaan viitattiin myös edellisen illan urheuksiin, jolloin olimme illallisen jälkeen nauttineet innokkaina - omaksi yllätykseksemme - paikallisista hyönteisistä, sirkoista ja kuoriaisistakin niitä kuvaten ja kosketellen. Siinä monen ötökkäkammo hellitti hetkeksi. Rohkeutta on ja sitä voi käyttää monenlaisissa tilanteissa. Silloin, kun ei heti toimi säikähdyksestä, voi hetken harkita ja toimia sitten siten kuin tahtoo, ei siten kuin olisi intuitiivisesti reagoinut.