Skip to content
Prideflag.jpg
Erika Heiskanen28.6.2017 12:341 min read

Vaaleanpunaista rahaa jaossa

Vietämme Suomessa Pride-viikkoa. Priden juuret ovat vuodessa 1970, jolloin New Yorkissa vuosi kolmipäiväisten Stonewall-mielenosoitusten jälkeen, ryhdyttiin systemaattisesti ajamaan homojen ihmisoikeuksien toteutumista. Hieman myöhemmin liike laajeni koskemaan myös lesbojen (L), biseksuaalien (B) ja transsukupuolisten (T) ihmisoikeuksia. Vuosien saatossa liike on edelleen laajennut ja hyvä niin. 


Prideflag.jpg

Alunperin liike syntyi vastustamaan poliiisien väärinkäytöksiä. Niin uskomattomalta kuin se nyt kuulostaakin, poliisilla oli tapana mm. rutiinisti raiskata pidättämiään lesboja ja homoja.

Suomessa olemme käyneet omaa ihmisoikeustaisteluamme. On vaatinut rohkeutta antaa kasvonsa julkisuuteen niiden ihmisten puolesta, joiden rakkaus oli vielä lailla kielletty ja sairaaksi luokiteltu. Upeana esimerkkinä tästä presidentti Tarja Halonen, joka toimi Setan puheenjohtajana vuosina 1980-1981.Setan ja muiden toimijoiden aktiivinen ihmisoikeustyö jatkuu. 2000-luvulla kehitys on ollut upeaa. Useita lainsäädännöllisiä epäkohtia, kuten avioliittolaki, on saatu korjattua. Huikeinta on kuitenkin se ajatuksellinen ja asenteellinen kehitys, jota olemme Suomessa saaneet todistaa.

Siirtyessämme asenneilmastoltamme kohti länttä, yhä useampi suomalainen ja Suomessa asuva kokee, että  ihmisoikeudet kuuluvat kaikille

Nyt voimme iloita siitä, että Pridessä mukana juhlivat mm. Futurice, Foodora, Clarion, Digitalents Helsinki, Basso-radio, Tarra Amigo, Trend Optics, Tavastia, Kaapeli, Barefoot Wines, jne. K-Ruoka ilmoittaa Facebook-sivuillaan juhlivansa Pride-viikkoa.

Tulevana lauantaina Pride-kulkueeseen osallistujat kokoontuvat Kansalaistorilla klo 12, josta kulkue starttaa klo 13 kohti Kaivopuistoa. Pride-marssilla ovat sponsoreiden lisäksi kertoneet olevansa mukana marssimassa mm. Telia ja Mehiläinen. 

Yritykset ja vaalenapunainen raha

Yritysten kyvystä houkutella ja palvella “vaaleanpunaista rahaa”, on puhuttu jo pitkään. Esimerkiksi yhdysvaltalaisen talousjulkaisu Fortunen mukaan Kiinan "pinkki kansantalous" on arvioitu noin 300 miljardin dollarin kokoiseksi vuodessa, maailman kolmanneksi suurimmaksi Euroopan ja Yhdysvaltojen pinkin rahan jälkeen. Voi olla, että iso osa yritysten motivaatiosta osallistua näkyvästi nyt Suomessakin Pride-tapahtumiin on taloudellista. Mutta haittaako se?

Ja samalla, rahan takia mukana tuskin ovat Helsingin ja Vantaan seurakunnat, THL, Akava, Poliisi, SuPer. Myös SDP, vihreät, kokoomus, vasemmistoliitto ovat kertoneet osallistuvansa Helsinki Pride -kulkueeseen. Työmarkkinakeskusjärjestöt EK, SAK, Akava ja STTK järjestävät Pride-seminaarin.  Yhdenvertaisuusvaltuutetun Pride-rekkaan osallistuvat seuraavat julkiset tahot:

  • Etelä-Suomen aluehallintovirasto
  • Ihmisoikeuskeskus
  • Kansaneläkelaitos KELA
  • Maahanmuuttovirasto
  • Opetushallitus
  • oikeusministeriö
  • opetus- ja kulttuuriministeriö
  • Poliisihallitus
  • sosiaali- ja terveysministeriö
  • tasa-arvovaltuutettu
  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
  • ulkoasiainministeriön ihmisoikeusyksikkö
  • valtioneuvoston kanslia

 Juuriharja toivottaa upeaa Pride-viikkoa

Huomiota kaipaavia ryhmiä on monia muitakin, mutta juuri tällä viikolla Juuriharja toivottaa upeaa Pride-viikkoa kaikille, jotka kokevat olevansa LHBTIQ+! 

Tee #arvoteko, ole ihmisoikeuksien puolesta.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT