Skip to content
Jari Salo21.5.2010 12:421 min read

Meillä on eettinen koodi – so what?

Eettisten koodien laatiminen on suurten ja kansainvälisesti toimivien yritysten arkipäivää. Jo kolme vuotta sitten Fortune Global 200 –listan yrityksistä 86 prosentilla oli eettinen koodi (Kaptein, 2008; KPMG, 2008). Se, miten koodi todellisuudessa ohjaa toimintaa ja päätöksentekoa, ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Edelläkävijäyritykset tekevät jatkuvaa ja systemaattista työtä, jottei koodi jää pelkäksi juhlavaksi teoksi.

Paljon työtä tarvitaankin, jotta organisaation rakenteet, käytännöt ja tekemisen kulttuuri tukevat eettistä ohjeistoa. Jos organisaation toiminta on ristiriitaista eettisen koodin suhteen, tulee koodista lähinnä vitsi ja tekopyhä rakennelma. Tällöin vaikutus ei ole pelkästään yhdentekevä, vaan jopa haitallinen.

Mitä koodilla sitten pitäisi tehdä?

Kun tarkastellaan vuoden 2007 Fortune Global 200 –yrityksiä, voidaan tunnistaa neljän tason toimintaa, jolla yritykset ovat pyrkineet vahvistamaan eettisen koodinsa mukaista toimintaa.

I) Valtaosassa (80 %) yrityksistä ohjeet on jaettu lähes koko henkilöstölle. On pohdittu väärinkäytösten ilmiantoa, on perustettu hotlinet ja e-lerning -systeemit. Vaikka perustason toimenpiteet ovat hallussa, ohjeita valvotaan vain sattumanvaraisesti eivätkä ne ole siirtyneet paperilta käytännön toiminnaksi.

II) Perustasoa hiukan pidemmällä ovat yritykset, jotka mm. valmentavat valtaosan esimiehistä ja johtajista koodin soveltamiseen käytännössä, peilaavat yhteistyökumppaniensa toimintaa koodinsa vaatimuksiin sekä järjestävät säännöllisiä sisäisiä auditointeja ja raportoivat koodin toteutumisen tasosta ylimmälle johdolle ja hallitukselle.

III) Edistyneet yritykset valmentavat esimiesten lisäksi myös suurimman osan koko henkilöstöään koodin arjen soveltamiseen, hyödyntävät koodia strategisissa riskianalyyseissä, ovat laatinen selkeän johtamisprosessin koodin vastaiseen toimintaan puuttumiseen ja ovat lisäksi perustaneet erillisen eettisen toimikunnan ohjaamaan ja tukemaan proaktiivisesti koodin mukaista toimintaa.

IV) Vajaa puolet Fortune Global 200 yrityksistä on satsannut todella paljon eettisen koodin käytännön toteutumiseen. Ne hakevat toimialansa edelläkävijyyttä integroimalla eettisen koodin tiiviisti kaikkeen toimintaansa. Näissä yrityksissä koodi ohjaa päätöksentekoa, sitä auditoidaan säännöllisesti, sen tehokkuutta mitataan ja siitä raportoidaan.

Suuret kansainväliset yritykset siis kokevat eettisen koodin tärkeäksi osaksi omaa toimintaansa ja panostavat yhä enemmän sen todelliseen toteutumiseen arjen käytännöissä. Suomessa olemme vasta saapumassa tähän oivallukseen. Joten kaksi kysymystä:

Onko teillä eettinen koodi?

Jos vastaus on kyllä, voit edetä kriittiseen kysymykseen: Millä tasolla eettisyyttä vahvistavat toimenpiteet teillä ovat? Onko koodi kuollut paperi vai elävä toimintamalli?

- Jari

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT